Kuukauden tekstiilit Laila Kindtin kokoelmista
Syksyllä 2010 pidetyn luentosarjan Tekstiilikulttuuria kaiken aikaa yhteydessä Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston Opistotalolla saimme nauttia kolmesta eri tekstiilinäyttelystä, joiden esineet olivat esimerkkejä lehtori Laila Kindtin huikean laajasta yksityiskokoelmasta. Kokoelman esittely jatkui vielä tammikuussa 2011 Helsingin yliopiston tiloissa Siltavuorenpenkereellä olleella uudella näyttelyllä. Jotta mahdollisimman moni tekstiileistä kiinnostunut voisi tutustua edes muutamiin kokoelman esimerkkeihin, Laila Kindt on poiminut 12 tekstiiliä tai tekstiiliryhmää eli yhden joka kuukaudelle esiteltäväksi vuonna 2011 Tekstiilikulttuuriseuran sivuilla Kuukauden tekstiilinä.
Kokoelmansa synnystä Laila Kindt kertoo näin: ”Olen koonnut esineet turistimatkoilla lähinnä 1960-, 1970-, 1980- ja 1990-luvuilla. Vaikka olin etukäteen yrittänyt tutustua maan tekstiiliperinteeseen, oli pakko tyytyä rajattuun tarjontaan. Lisäksi perilläoloaika ja opettajan matkabudjetti asettivat omat rajoituksensa. Kokoelma on syntynyt rakkaudesta tekstiileihin sekä kiinnostuksesta niiden valmistustapoihin, käyttöön ja merkitykseen asinaomaiselle yhteisölle.
Jos pääsin kohdemaahan toistamiseen useamman vuoden kuluttua, oli pakko todeta taidon hiipuneen ja käytettyjen materiaalien tason heikenneen. Yritin ”ehtiä ennen” ja siksi ostaa jotakin, jota vielä oli saatavilla.
Olen valokuvannut tekstiilejäni heinäkuusta 2010 alkaen. Kuvien ja lyhyiden tekstien avulla haluan laajentaa kokoelmani esittelyä, ennen kuin osa tekstiileistä siirtyy Suomen kansallismuseon ja Kulttuurien museon kokoelmiin.
Toistaiseksi kuvat ja niihin liittyvät tekstit ovat omaisuuttani ja copyrigt-säädösten suojaamia.”
Valitsemalla kuvan se aukeaa suurempana uuteen ikkunaan.
Tammikuu: Kashmir
Sana tuo ensimmäisenä mieleen ruskeasävyisen villashaalin, joka teollisuustuotteena levisi brittiläisenä Paisley-shaalina yli Euroopan 1810-luvulla. Se esikuvana oli samantyylinen kymmenistä jopa sadasta yhteenommellusta kudotusta osasesta koottu Intian Kashmirvaltiossa valmistettu shaali. Tämän shaalin reunoissa saattoi olla kirjontaa.
Shaalien valmistus kudotuista palasista loppui jo 1870-luvulla. Nopeampitekoinen shaalien kuviointi kirjoen säilyi sen sijaan elinvoimaisena. Kuvan kashmirkirjontainen shaali on ostettu Intian Varanesissa vuonna 1996.
Helmikuu: Dhaka, Nepal
Itä-Nepalin eristyneissä vuoristokylissä elää limbu- ja rai-heimojen keskuudessa uskomaton kirjontataide. Alun perin dhakakankaita on kudottu miesten topi-hattuja varten. Kankaan (18 cm x 70 cm) kutominen saattoi vaatia kolme päivää. Leveämmät kankaat on tarkoitettu huiveiksi tai puseroiksi. Koshi Hill Rural Development Scheme on auttanut taidon säilyttämisessä ja kehittämisessä. Värien käyttö on lisääntynyt ja kuviot monipuolistuneet.
Kuviokude asetetaan mallin mukaisesti ohuiden kuteiden väliin tai kuvio ja pohja sitoutuvat toisiinsa kuvioiden rajakohdissa. Kuviokudepuolia voi loimen päällä olla jopa 12, jolloin syntyy tosi värikäs dhaka.
Kuvioille on tyypillistä diagonaalisuus ja kuvioilla on nimet, esim. temppelin katto tai kyyhkysen pyrstö. Ei ole ihme, että vuonna 1983 British Museumissa toteutettu dhakanäyttely sai nimekseen Himalajan sateenkaari.
Maaliskuu: Pohjois-Thaimaan kaitalekirjonta
Huhtikuu: Pulchari
Pulcharikirjonta peittää laakapistomaisin pistoin pohjakankaan pinnan. Työ ommellaan nurjalta puolelta ja vain kääntökohdat jäävät sinne näkyviin. Kirjontatavasta käytetään myös nimeä Bagh. Kuviot ovat yleensä geometrisia, kukkakuvioitakin on.
Kookas (140 cm x 230 cm tai 125 cm x 250 cm) kirjottu peite/verho on myötäjäisvaate, jota isoäiti ja muut lähisukulaiset valmistavat useiden vuosien aikana tulevan morsiamen häitä varten. Tämä tekstiili on arvotavara, joka välittää omaisten rakkautta tulevalle perheelle.
Kirjotut oviverhot (toran) ja usein jumalien kuvin koristetut seinävaatteet kuuluvat niin ikään hääkoristeluun.
Toisen pulcharikirjontani olen ostanut Stockmannin ulkomaisten vanhojen tekstiilien myynnistä n. 1960 ja toisen kuvan pulcharin Delhistä 1981. Stockmannilta ostamani tekstiilin valmistusajankohdaksi arvioitiin 1800-1900 luvun vaihdetta.
Seinävaate Pulchari
Toukokuu: Japanin obi ja kimono
Traditionaalinen pukeutuminen on Japanissa tarkkaan säädelty. Kimonokangas on n. 30 cm leveä. Takaosa muodostuu kahdesta, etukappale 1½ kankaan leveydestä. Kimono on pitkä, lähes parimetrinen. Hihojen pituus vaihtelee. Nuoren tytön hihat ovat pitkät jopa metrin mittaiset.
Mänty, kurki ja krysanteemi ovat tyypillisiä hääkimonoiden koristeaiheita. Kimonon liikapituus kootaan obin avulla vyötärölle. Obi on n. 30 cm levyinen jopa neljämetrinen vyö, jonka valmistustapa ja kuviointi säätelevät sen käyttöä. Hääobi on esim. kurkikuvioin (uskollisuuden symboli) koristettu.
Tässä kuvattu shiborikuvioinen obi on arkisempi. Brogadikankainen obi voisi sopia esim. teeseremoniaan.
Vuosisataisen käsityötaidon säilyttäminen on Japanissa kunnia-asia. Traditionaalisten työtapojen mestareita arvostetaan ja heidän tuotteensa ovat kalliita ostaa. Onnistuin olemaan Japanin matkallani Tokiossa päivänä, jolloin Takashimayon tavaratalossa oli lainatekstiilien poistomyynti. Tähän perustui mahdollisuuteni ostaa kokoelmaani japanitekstiilit.
Kurkikuvioinen obi Brokadikankainen obi
Kesäkuu: Ikat
Ikat on Kaakkois-Aasiassa laajalti käytetty kuviontitapa ja se on ollut yleinen jo vuosisatojen ajan. Loimi-ikatissa sidotaan pingoitettuihin loimilankoihin väriä estävä materiaali haluttujen kuvioiden mukaisesti 3-8 loimilankaa kerrallaan. Loimi värjätään ja kutominen voi alkaa.
Kudeikatissa kudelangat kierretään tulevan kankaan levyiselle kehykselle ja kuvioalueet sidotaan väriä läpäisemättömiksi. Harvinaisin ikat-tekniikka on kaksoisikat (loimi- ja kudelankojen värinesto). Toteuttamisen vaikeuden tähden sen käyttö on rajoittunut seremoniallisten tekstiilien valmistukseen.
Ihmis- ja eläinaiheet ovat rikkaasti kuvioiduille Indonesian ikateille tyypillisiä. Niillä on uskonnollinen tai maaginen sanoma. Kuviot saattavat olla rohkeuden tai hedelmällisyyden symboleja. Henkien ja esi-isien voiman perinne elää erilaisena eri saarilla.
Intian kuuluisin kaksoisikat on peräisin Guajaratista. Orissa ja Andra Pradesh ovat myös tunnettuja ikatalueita.
Taidon säilymistä selittää tapa säilyttää pala esi-isien kutomaa ikatkangasta. Vanhuksen kuollessa liitetään pala hänen kutomaansa kangasta tähän kokoelmaan.
Loimi-ikat Kude-ikat
Indonesia
Heinäkuu: Batiikki eli kuvanesto vahalla Jaavalla
Batiikin kukoistukseen Jaavalla ovat erityisesti vaikuttaneet Surakartan ja Jogjakartan ruhtinashovit, joilla oli etuoikeus tiettyjen batiikkikuvioiden käyttöön. Värit ja kuviot monipuolistuivat batiikin valmistuksen laajentuessa Jaavan pohjoisosiin ja saaren länsirannikolle. Käsityö eli canting (kynämäinen vahasäilö) saattoi vaihtua esim. kuparilaattojen käyttöön (cap) batiikin valmistuksessa.
Traditionaalisessa batiikin teossa vahan raaputtamista ja värjäämistä vaihdellaan, kunnes viimeinen vahakerros keitetään pois.
Jaavan tunnusomaisin vaate on sarong, joka on suorakulmio kooltaan ehkä runsas 1 m x 2 m. Käsintehty batiikkisarong kulkee nimellä tulis. Sen valmistus on naisten työtä, aikaa vievää ja vaativaa.
Elokuu: Indigo
Indigoa käyttivät myös Unkarin perinteiset sinipainokuvioijat, kunnes se 1900-luvun puolivälissä korvattiin kemiallisella kuumavärillä, joka on aitoa indigoa vaaleampi. Kuvioiden kohdalla vaalea pohjakangas jää näkyviin.
Kuvan sinipainotyö on ostettu värjärimestari Miklos Kovácsin työpajasta Tiszakécskestä Unkarista.
Syyskuu: Huipil naisten pusero, Guatemala
Kansanpukujen perinne elää vielä voimakkaana Guatemalassa. Valtaosa tekstiileistä kudotaan edelleen selkävyökangaspuilla. Lisäkude, jota kierretään eri tavoin loimilankojen ympärille, antaa mahdollisuuden kutojan luovuudelle muodostaa haluamiaan kuvioita. Lisäkude saattaa olla näkyvissä vain työn oikealla puolella (single faced brocading, avoimeen viriöön) tai siirtyy kuviosta toiseen nurjalla (two faced). Double faced kuviointi on samanlainen työn oikealla ja nurjalla puolella.
Single faced brocading Selkävyökangaspuut
Lokakuu: Navajokudonta
Navajot kutovat suorakulmaisella pystykehyksellä alhaalta ylöspäin. Loimen luomistapa on poikkeuksellinen ja työn kaikille neljälle sivulle muodostuu hulpio.
Kuviot ovat geometrisia tai taustalla saattavat olla vanhat seremonialliset Yei-hahmot (hiekkapiirrokset).
Kuviot sitoutuvat kiinteästi toisiinsa toisin kuin esim. Jugoslavian tai Balkanin kelim-kudonnaisissa, joissa kuvioiden välissä on reikiä tai rakoja. Kuvan tekstiili on ostettu Grand Canyonilta 1962..
Marraskuu: Ghanan kente
Ashantiheimon kutoma ehkä paristakymmenestä kapeasta kaitaleesta koostuva kente (ison huovan kokoinen) on Ghanan kansallisvaate ja eräänlaisen afrikkalaisen vapauden symboli.
Maan ensimmäinen presedentti Kwame Nkrumah suosi ja suositti sen käyttöä.
Sain kuvan kenten kaitaleen ASLA-stipendivuoden asuinkumppaniltani käsityön tarkastaja Sophia Wilsonilta, joka käytti kenteä edustusasunaan Yhdysvalloissa 1962-1963.
Joulukuu: Turkin sukka
Turkkilaisen sukan kutominen etenee varpaista kohti varren suuta. Työ aloitetaan luomalla 12-16 silmukkaa. Työ etenee neljällä puikolla suljettuna neuleena. Haluttu sukan leveys saadaan lisäyksin sukan sivuilla jo n. 4-5 cm:n matkalla. Tehdään neljä lisäystä joka kerroksella.
Kantapää voidaan kutoa meikäläiseen tyyliin (kantalappu ja kavennukset sen keskelle). Turkkilaisessa sukassa kavennusosa nousee kantapohjan sijasta kannan alta vartta kohti ylöspäin.
Toinen tapa tehdä kantapää on neuloa kaventaen sivuilla siten, että kantakolmioiden reunoille muodostuu leveä nauhakavennus. Kantapään valmistamista varten käytetyt silmukat (kaksi puikollista) nostetaan puikoille ja varren neulominen voi jatkua.
Toinen turkkilainen erikoisuus on reunaan tuleva virkattu tai ommeltu pitsi.
