Kuukauden tekstiili -sarja 2019:

Vuonna 2019 kuukauden tekstiili -sarjassa tutustutaan teatterin maailmaan puvustuksen ja maskeerauksen kautta. Sarjan aloittivat Kajaanin kaupunginteatterin skenografi Riitta Raunio sekä maskeeraaja ja peruukkimestari Pekka Helynen. Heinä- ja elokuussa tutustuimme Pariisissa työskentelevän vaatesuunnittelija Sami Korhosen puvustuksiin. Syyskuussa sarjaa jatkoi TaM Tua Helve ja lokakuussa TaM, pukusuunnittelija Maarit Kalmakurki. Marraskuun kirjoittaja oli TaT, tutkija ja pukusuunnittelija Joanna Weckman, ja sarjan päätti joulukuussa FT Johanna Oksanen. SUURET KIITOKSET VUODEN 2019 KIRJOITTAJILLE MIELENKIINTOISISTA TIEDOISTA JA TARINOISTA!


JOULUKUU: Naamio tunteiden tulkkina


Muutaman viimeisen vuoden ajan olen omassa taiteellisessa työssäni keskittynyt lähinnä pellavasta virkattujen teatterinaamioiden suunnitteluun, tekemiseen ja kehittämiseen. Tämän lisäksi olen rakentanut naamioiden ympärille väitöksenjälkeistä tutkimustani, jolla muun muassa kartoitan menetelmiä erilaisten ilmaisutapojen ja niiden merkitysten sanallistamiseen, dokumentointiin ja analysoimiseen. Tällä hetkellä työskentelen Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa vaatetussuunnittelun yliopistonlehtorina.


Näen naamion yhtenä symbolisimmista ihmisen valmistamista esineistä. Se herättää tunteita laidasta laitaan, kauhistuttaa ja ihastuttaa. Naamio sekä peittää että paljastaa, se suojaa mutta se myös altistaa. Naamiolla voi olla oma, yksilöllinen luonteensa, jonka perusteella se toimii eri tavoin eri käyttäjien kanssa. Naamiot voivat myös viedä varomattoman mukanaan, kuten itselleni kävi kesällä 2015 suunnitellessani pukuja Vuosaaren kesäteatterin Sievistelevät hupsut tšehovilaisin maustein -tuotantoon. Ohjaaja Kimmo Tähtivirta oli tuonut vanhat Poppiuksen naamiot mukaan teokseen osaksi visuaalista ja ilmaisullista muotokieltä, eikä minun auttanut muu kuin ylittää itsessäni näiden naamioiden heti aluksi herättämä pelko tai inho ja työstää ajatusta eteenpäin.


En tiedä, mitkä kaikki naamioiden olemukseen liittyvät asiat minua alun perin eniten ahdistivat, mutta yhden naamioiden ominaisuuden kuitenkin onnistuin kaikesta muusta erottelemaan: kumimaisesta materiaalista valmistetut naamiot saivat näyttelijöiden hengityksen kulkemaan hitaasti ja kuuluvasti, enkä kyennyt kunnolla keskittymään omaan työhöni kärsiessäni näyttelijöiden puolesta hikisistä, kasvoille epämiellyttävän tunteen tuottavista naamioista. Jäin pohtimaan teatterinaamion käytettävyyttä esiintyjien näkökulmasta, minkä seurauksena aloin kokeilla näyttelijäystävällisen naamion valmistamista virkkaustekniikalla, pellavalangasta.


Muutamien kokeilujen kautta päädyin virkkaamaan kymmenen naamion sarjaa värjäämättömästä pellavasta vuosien 2015–2016 aikana. Valmistuneita naamioita testasimme yhdessä ohjaaja Tähtivirran ja Ilmaisukoulu Tuikkeen noin lukioikäisten oppilaiden kanssa. Valmistimme teoksen nimeltä Päivä jolloin kaikki meni pieleen. Naamioiden avulla oli mielenkiintoista käsitellä – näyttelijöille, mutta myös itselleni ja ohjaajalle – tuttuja arkielämän noloja tai muuten mieltä kuohuttavia tilanteita. Teosta harjoitellessaan nuoret näyttelijät rakensivat naamioiden avulla hahmoja, jotka jäivät vielä esitysten jälkeen elämään omaa elämäänsä. Näistä esimerkiksi särmikäs Siilimummo (Granny Hedgehog) on edelleen yksi suosikeistani.



Kuva 1. Särmikäs Siilimummo / Ilmaisukoulu Tuikkeen oppilasryhmän harjoitukset / ”Päivä jolloin kaikki meni pieleen” / 2016. Kuva Johanna Oksanen.


Työstin naamioilla myös omaa kokemusmaailmaani eräänlaisten ihmisstereotypioiden kautta. Räväkän Siilimummon
seuraksi syntyivät tunteita herättämätön Hän, ärsyttävän ylimielinen, joka päivä jumppaava Jocelyn, hieman perverssiyteen taipuvainen Pedro, mielipiteillään kaiken jyräävä Paavo, aina kaikessa periksi antava ElviLeemo, hurttiin huumoriin luottava Kusti, kevätauringon kirkkaudessa silmiään siristelevä Diego, isonenäinen Alfred ja luonteeltaan piikikäs Spiky. Hahmoilla
saattoi olla jotain yhtäläisyyksiä tosielämässä kohtaamiini ihmishahmoihin, mutta hahmojen lopulliset luonteet, nimet ja historiat rakentuivat ohjaajan ja näyttelijöiden työskentelyn tuottamien mielikuvien myötä.



Kuva 2. Pellavanaamiot Galleria Katveessa Rovaniemen Arktikumissa Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan henkilökunnan Päin seiniä -näyttelyssä syksyllä 2018. Ylhäällä vasemmalta oikealle Pedro, Paavo ja Diego, keskellä ElviLeemo, Spiky ja Jocelyn, alhaalla Kusti, Siilimummo sekä Alfred. Naamio nimeltä Hän jäi (ehkä mitäänsanomattomuudessaan) esillepanon tasapainon vuoksi kyseisen näyttelyn ulkopuolelle. Kuva Johanna Oksanen.


Ensimmäisen esityssarjan jälkeen ja siitä saadusta palautteesta rohkaistuessani jatkoin naamioiden kehittelyä. Toisessa naamiosarjassa päätimme ohjaaja Tähtivirran kanssa yhteistuumin lähteä käsittelemään niin sanottuja negatiivisia tunteita: pelkoa, vihaa ja surua. Emme halunneet ajatella, että mikään tunne itsessään olisi negatiivinen tai tarpeeton, tai että nämä tunteet katoaisivat, jos niiden olemassaoloa ei myönnettäisi. Positiiviseksi ajatteluksi naamioitu vaikeiden tunteiden
vaientaminen ei mielestämme tehnyt maailmaa paremmaksi. Samoja teemoja käsittelimme myös ilmaisukoulun nuorten näyttelijöiden kanssa.


Minun tehtäväni oli visualisoida ja valmistaa tunteet naamioiksi. Ohjaaja ja näyttelijät saivat työn valmistuttua luoda
naamioideni avulla näyttämölle tunteita kuvaavat hahmot. Naamiot itsessään syntyivät ennen kaikkea omien tunnekokemusteni pohjalta. Pohdin esimerkiksi, miltä hillitsemätön raivo tuntuu, millainen on hetki juuri ennen pinnan
katkeamista ja miltä raivo näyttäisi, jos se olisi olemassa oleva olento.


Hyödynsin naamioiden suunnittelussa muun muassa päiväkirjamerkintöjäni lähes koko elämäni ajalta. Pyrin
sanallistamaan kokemiani tunteita niin, että saisin niistä esiin mahdollisimman monta eri puolta. Hahmottelin tunteet ensin kirjoittamalla, visuaalisen luonnostelun tein piirtämisen sijaan suoraan virkkaamalla. Jälkikäteen ajateltuna näen piirtämällä ja virkkaamalla tehdyssä luonnostelussa paljon samaa, itsestäni tuntui naamioita suunnitellessani helpommalta työstää naamion muotoa suoraan kolmiulotteiseen muotoon kuin lähteä piirtämään kolmiulotteista hahmoa ensin kaksiulotteisena paperille.


Tunnehahmoja pohtiessani kysyin itseltäni esimerkiksi, pelkääkö Pelko itseään, miten paljon Suru itkee tai mitä Viha vihaa. Saatoin kysyä myös, mitä Pelko vihaa, mitä Suru pelkää, mitä Viha suree. Näyttelijöille pyrin kuitenkin antamaan vapauden toteuttaa hahmoista omat versionsa, en halunnut puuttua siihen, että yhden Suru oli säälittävä ja sympaattinen sen sijaan, että olisi ollut musertava, tai että Pelko olikin säikyttelijä, omasta mielestään hauska, lähes veitikkamainen. Eräs näyttelijöistä pohti, olisiko Viha raivostuneena niinkään hyytävä kuin kylmänä ja tunteettomana sivustaseuraajana.


Itselleni Viha näyttäytyi lopulta verta imevän hyttysen näköisenä, kapea- ja pitkänenäisenä, pää liiasta kuormituksesta
räjähtämäisillään; ehkä hahmo tosiaan kuvaa enemmän – ainakin sivustakatsojan silmin nähtynä – jopa hullunkurista, riehuvaa Raivoa.



Kuva 3. Viha/Raivo, pellavasta virkattu naamio. Kuva Johanna Oksanen.


Pelko-naamion visuaalisessa muotokielessä käsittelin ympyrää, henkistä kehää: tunnetta, jossa pelko kasvaa
niin suureksi, ettei ihminen osaa muuta kuin tarkkailla, siirtyä ulkokehälle, nähdä uhkia kaikkialla ja valmistautua pakenemaan tai puolustautumaan heti kun tilanne niin vaatisi. Pelon silmät ovat suuret, se näkee kaiken ja kaikkialle,
mutta hahmona se ei kuitenkaan aina osaa erotella tunnetta todellisuudesta. Se paisuttelee näkemiään asioita ja pahimmillaan alkaa ruokkia itse itseään ja nähdä kauhuja kaikkialla.



Kuva 4. Pelko. Pellavasta virkattu naamio. Kuva Johanna Oksanen.


Pelon ja Vihan ajattelen usein sisarustunteina. Viha saattaa syntyä pelosta, ja vihan synnyttyä pelko edelleen ruokkii vihaa. Surun konkretisoiminen naamioksi osoittautui vaikeimmaksi. Sen ilmenemismuodot ovat monenlaiset, sillä on voima murtaa, mutta myös voima parantaa. Surun muodon perustana ovat sen silmäluomet. Luomet ovat raskaat kyynelten loputtua. Hahmon piirteet ja olemus ovat jo pehmentyneet, se on hyväksynyt olemassaolonsa ja kohtalonsa, mutta osaa lohduttaa toisia paremmin kuin kukaan muu.


Kuva 5. Suru / Ilmaisukoulu Tuikkeen oppilasryhmän harjoitukset / ”A Hole in My Tetris” / 2017. Kuva Johanna Oksanen.



Kuva 6. Suru / Ilmaisukoulu Tuikkeen oppilasryhmän harjoitukset / ”Nascissos ja Echo” / 2018. Kuva Johanna Oksanen.


Tunnenaamiot ovat olleet mukana kahdessa, ihmishahmonaamiot kolmessa teoksessa. Jokaisen esityksen myötä ne
ovat kehittyneet hahmoina eteenpäin ja kerryttäneet olemukseensa nuorten näyttelijöiden variaatioita itsestään.


Minulle itselleni naamioiden valmistaminen ja niiden kanssa työskenteleminen on ollut keino omien kokemusteni ja
tunteideni selvittämiseen, mielestäni ihmiselle tärkeiden asioiden esille tuomiseen sekä taiteellisen tutkimuksen aineiston keräämiseen.


Sen lisäksi, että olen saanut visualisoitua omaa kokemusmaailmaani näyttämölle, ovat naamiot herättäneet
minussa uusia tunteita, kuten mustasukkaisuutta ja omistushalua. Silloin tällöin tuntui tuskalliselta antaa naamioita näyttelijöiden käyttöön, minulla oli voimakas tarve varjella niitä ja ajatuksiani niistä. Varsinkin ennen viimeisintä harjoituskautta jouduin selvittämään omaa suhdettani valmistamiini naamioihin, pohtimaan sitä, millaisen vallan ne olivat minusta ottaneet.


Päädyimme ohjaaja Tähtivirran kanssa ratkaisuun, jossa Narcissos ja Echo (Ilmaisukoulu Tuike / 2018) alkoikin naamiontekijän puheenvuorolla:


Minun naamioni. Minun. Kuvittelevat, huvittavat, olevansa
jumalia, tuomareita, kaiken yläpuolella.

Eivät ymmärrä minun luoneen heidät: tunnen heidät, tiedän
mistä tulevat.

Tiedän syyt syntymilleen.

Kasvavat, voimistuvat, muuttuvat. Voittavat lopulta järjettömän
järjen.

Järjetön järkeni toistaa totuuksiksi luulemiaan lauseita.
Konventioita kuorona.

Pelkoni, Vihani ja Suruni löytävät rinnalleen Kaipuun,
Luottamuksen ja Rohkeuden.

Ihmisen muuttuessa arkisten oletusten kaltaiseksi muuttuu
tunne tuntevaksi.

Mitä Pelko pelkää, Suru suree, Viha vihaa? Annan heille tehtävän: Tehkööt itsestään tarpeelliset, tunnustetut, päättäväiset.

Kasvattakoot maailmaan tuntevan ja ajattelevan ihmisen. Ihmisen, joka osaa surra, vihata ja pelätä, mutta myös luottaa, riemuita ja nauraa. Ihmisen, joka ei itsekeskeisyydessäänkään unohda viatonta, mielikuvituksessaan ikuisesti elävää lasta. Häntä, joka näkee valon ja mahdollisuuksien maailman.


Kuva 7. Naamiot ja mielikuvituksessa ikuisesti elävä lapsi / Ilmaisukoulu Tuikkeen oppilasryhmän harjoitukset / ”Nascissos ja Echo” / 2018. Kuva Johanna Oksanen.


Naamioiden, teatteritaiteen ja -opetuksen sekä taiteellisen tutkimuksen parissa työskenteleminen on antanut minulle mahdollisuuden yhdistää lähes kaikki mielenkiinnonkohteeni samaan projektiin. Taiteellisen työn ja sen edistymisen
myötä myös tutkimuksellinen ajatteluni on syventynyt ja laajentunut, ja moni vielä aiemmin itselleni ratkaisematon kysymys saa tai on saanut jonkinlaisen vastauksen.

Elämä kaikkineen on yhtä naamioitumista ja teatteria, etten sanoisi. Samaa mieltä ovat ainakin Alfred ja Jocelyn.



Kuva 8. Alfred ja Jocelyn / Ilmaisukoulu Tuikkeen oppilasryhmän harjoitukset / ”Päivä jolloin kaikki meni pieleen” / 2016. Kuva Johanna Oksanen.


Naamioista ja niiden valmistamisesta voi lukea lisää osoitteessa http://naamioprojektituike.blogspot.fi tai artikkelista Oksanen, Johanna. (2018). Mask Project: A Proposal of an integrated approach to practice-based, costume-led and craft-oriented research. Synnyt/Origins Journal, Issue 3: Special issue on Catalyses,Interventions, Transformations, 444–466. ISSN 1795-4843.

Seuraavan kerran naamiot ovat julkisesti esillä Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnan Galleria Lyhdyssä tammikuussa 2020.


Johanna Oksanen


Täällä voit tutustua myös Kuukauden tekstiili -sarjan arkistoon:

2019 Riitta Raunio, Pekka Helynen, Sami Korhonen, Tua Helve, Maarit Kalmakurki, Joanna Weckman

2018 Tupu Mentu ja Helena Vaari

2017 Piitu Nykopp, Maskun villaintarsiapeitteen reproduktio ja seuran jäsenten tekstiilit

2016 Päivi Fernström ja Raija Rastas

2015 Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunta

2013 Talvikki Lausala

2011 Laila Kindt