Suomensukuisten kansojen aarteita

Kuukauden tekstiilien kuvat ja niihin liittyvät tekstit ovat copyright-säädösten suojaamia. Valitsemalla kuvan se aukeaa suurempana uuteen ikkunaan. Uudessa ikkunassakin kuvaa saattaa saada vielä suuremmaksi. Takaisin tekstiin pääset selaamalla sivun taaksepäin.

Volgan varren suomensukuiset kansat, MARIT ELI TSEREMISSIT ja MORDVALAISET (ersä ja moksa), ovat olleet suunnattoman taitavia kirjojia. Kylän paras kirjoja oli marien keskuudessa myös kylän paras morsian ja häntä saattoi odottaa hyvä naimakauppa.

MARIEN kirjontatekniikoista omaleimaisin on kahdenneulan kirjonta, jota ommeltaessa on lähteiden mukaan käytetty kahta neulaa. Kuvioiden ääriviivat on ommeltu tummalla villalangalla ja kuvioiden sisukset täytetty löyhäkierteisellä punaisella silkkilangalla. Oheisen päähineen kärkiosassa ja sivuissa on tätä kahdenneulankirjontaa. Päähineen hännässä eli niskaan laskeutuvassa osassa on silkkilangalla kirjottua geometrista kuviopintaa, tekniikkana etupistopujottelu (vrt. meillä virvittäin ompelu) ja kapeilla laakapistoilla tehtyjä raitarivejä (meillä nuorasittain ompelu).

Päähineen kangas on pellavaa, reunakaitaleet punaista puuvillakangasta, punaiset kirjonnat on tehty löyhäkierteisellä silkkilangalla ja kuvioiden rajaukset mustanruskealla villalangalla.

Päähine on ollut käytössä neljällä sukupolvella. Ostin päähineen 15.10.1994 kun Kansallismuseossa oli sukukansojen päivä. Entinen opettaja Zoja Mihejeva oli paikalla ja hän myi isoäitinsä äidin valmistaman, tuolloin n. 100 vuotiaan päähineen. Zoja sanoi itse lisänneensä napit ja paljetit, rahat edellinen sukupolvi. Maripäähine on yksi kalleimmista tekstiiliostoksistani ja maksoi 700 markkaa. Olisin ehkä voinut tinkiä sen hintaa alemmaksi, mutta en yksinkertaisesti kehdannut, kun tiesin millaisissa olosuhteissa sukukansamme silloin elivät.
 

MORDVALAINEN kirjonta on puvun osa. Sen pohjakangas on hamppua ja tiivis kirjonta on tehty karkealla villalangalla (vuohi?). Mordvalaisilla oli pistokirjontatekniikoita, jotka poikkeavat muiden suomensukuisten kansojen käyttämistä kirjontatavoista ja joille meillä ei ole nimeä. Ne ovat yleensä hyvin tiiviitä ja paksuja kuten tämäkin esimerkki osoittaa.

Tämä mordvalaiskirjonta löytyi Lontoosta antiikkimarkkinoilta 1990-luvulla. Kun näin sen, sydämeni hypähti kurkkuun, sillä tajusin sen harvinaisuusarvon. Myyjä oli määritellyt tekstiilin olevan Transsilvaniasta, mutta tiesin heti, että näin asia ei ole. Vaikka myyjä oli selvästi asiantunteva, hänen tietonsa suomensukuisten kansojen tekstiileistä oli heikko. Vanhojen tekstiilien ostossa päteekin sama asia kuin vanhan taiteen ostossa. On hyvä, että ostaja itse tuntee aiheen edes suurin piirtein.