Kiinan miaot
Kuukauden tekstiilien kuvat ja niihin liittyvät tekstit ovat copyright-säädösten suojaamia. Valitsemalla kuvan se aukeaa suurempana uuteen ikkunaan. Uudessa ikkunassakin kuvaa saattaa saada vielä suuremmaksi. Takaisin tekstiin pääset selaamalla sivun taaksepäin.
Marraskuun tekstiilit Maija-Leena Seppälän kokoelmista |
Kiinassa on 55 virallista vähemmistökansaa pääväestön eli han-kiinalaisten rinnalla. MIAOT (8 miljoonaa) on yksi tunnetuimmista vähemmistöistä. Miaoilla on yli 60 alueellista ryhmää, joiden pukeutuminen ja kirjonnat poikkeavat suuresti toisistaan. Perinteestä pidetään edelleen tiukasti kiinni, mikä näkyy hyvin suurissa vuotuisjuhlissa, joihin kokoonnutaan pitkienkin matkojen päästä. Pukuloisto ja toisista erottuminen on tällöin tärkeää.
PUNA-SINI-TURKOOSI PUVUN OSA
Kirjonta on tehty punaiselle silkille ja sen tukena on hamppukangasta. Miaot viljelevät edelleen hamppua.
Kirjontalangat ovat löyhäkierteistä silkkiä. Miaot kutsuvat kirjontatekniikkaa nimellä “two-needle stitch”, koska ompeluun käytetään kahta neulaa. Tekniikka on erittäin vaikeasti tunnistettavissa ja sen vuoksi sen voi sotkea tiheään pykäpisto-ompeluun. Miaojen tekniikka on periaatteessa sama kuin han-kiinalaisten käyttämä Pekinese stitch, mutta kun niitä vertaa toisiinsa, ne näyttävät erilaisilta ja se taas johtunee ompelutavasta. Englantilaiset asiantuntijat ovat selvittäneet miaojen kirjontoja ja julkaisseet niistä hyvän lähdeteoksen. (Ruth Smith: Miao Embroidery from South West China, ISBN 0-9528804-1-5).
![]() |
|
![]() |
![]() |
PUNA-VIHREÄ-VIOLETTI PUVUN OSA
Pohjakangas on kiiltävää paksua punaista silkkiä. Se on tuettu kirjontaa varten pahvilla, jota käytetään Kiinassa yleisesti, kun tarvitaan tukeva pohja kirjonnalle. Kirjontatekniikka on reliefimäinen, englanninkieliseltä nimeltään “braid embroidery”. Miaot punovat kirjontaa varten ensin erilaisia silkkinyörejä ja –nauhoja, joita he muokkaavat ja ompelevat toisella langalla sommitelman mukaan pohjakankaalle. Kirjonta on paksua ja nousee voimakkaasti kankaan pinnasta. Kirjallisuudessa tekniikkaa kutsutaan myös nimillä crepé, pleat, ja plait kirjonta. Vastaavaa tekniikkaa en ole löytänyt muista kulttuureista.
![]() |
MUSTA-ORANSSI PUVUN OSA
Tässä pohjakankaana on tiheä musta puuvillakangas ja kirjontalankana punainen, oranssi ja musta silkkilanka. Kangasta ei ole tuettu. Miaoilla ja muilla Kiinan vähemmistökansoilla on paljon geometrisia kirjontoja, jotka ovat samanhenkisiä esim. suomensukuisten kansojen kirjontojen kanssa. Samat kuvioaiheet ovat yleisiä kaikkialla maapallolla ja osittain tekniikatkin.
Esimerkin alareunassa kulkee raita, joka on ommeltu ristipistoin ja sitä reunustavat vinoilla yksipuolisilla laakapistoilla ommellut viivat. Keskiosan kuviot on ommeltu pienen pienillä vinoilla pykäpistoilla. Leveämpi raita on saatu ompelemalla pykäpistorivit vastakkain. Kuvioitten väliin jäävät alueet on täytetty yksipuolisella laakapistolla.