Kuukauden tekstiili 2022: Taitoa oppimassa ja opettamassa

Käsitöillä on pitkään ollut iso merkitys elämässäni. Kiinnostukseni ja kunnioitukseni käsityöläiskulttuuria kohtaan tulevat perintönä suoraan kotoani, jossa pienestä asti askarreltiin, näperreltiin ja työstettiin kaikenlaista käsin. Sittemmin olen löytänyt itseni useasti kädentaitoja kehittävien ja vaativien harrastusten parista, ehtinyt suorittaa käsityötaiteen laajan oppimäärän opinnot Aimokoulussa ja päässyt itsekin kokeilemaan käsitöiden opettamista muille.

Aimokouluopintojeni varrelle on mahtunut jos jonkinlaista tapahtumaa ja tekemistä. Olen päässyt kokeilemaan laajasti erilaisia tekniikoita ja materiaaleja, oppinut jatkuvasti uutta, tutustunut uusiin ihmisiin, saanut paljon kavereita sekä tietenkin kaiken tämän ohella kasvanut ihmisenä. Ennen kaikkea käsityöharrastukseni on opettanut minulle näppäryyttä, ongelmanratkaisuataitoa ja päättelykykyä, mistä tosiaankin olen hyötynyt elämässä. Erityisesti haluaisin nostaa esille käsityöharrastuksen sosiaalisen puolen.

Neljäntoista Aimokouluvuoteni aikana olen ehtinyt kuulua moneen kässäryhmään, jonka ansiosta olen tutustunut monenlaisiin ihmisiin. Kaikkien kanssa on tullut kaveerattua, eikä kässätunneilla usein tule hiljaista, tylsää tai yksinäistä hetkeä, vaan yleensä juttu luistaa joko kaverin kanssa tai koko ryhmän kesken. Viikoittainen kässätuntini ei ole siis ollut vain oppimistilanne, vaan myös tärkeä sosiaalinen hetki, jolloin marttakerhotyyliin tekemisen ohella, tai toisinaan sen sijasta, jutustellaan mukavia, puidaan menneen viikon tapahtumia ja muuten vain parannetaan maailmaa.

Ajasta toiseen -työn dokumentaatiossa kiitän vielä kerran kahta kaveriani, joista molempiin olen tutustunut Aimokoulun kautta. “Teitä (kavereitani) voisi kiittää monestakin asiasta, mutta ennen kaikkea haluan kiittää lukemattomista elämänviisauksista sekä siitä, kuinka teitte jokaisesta keskiviikosta/torstaista odottamisen arvoisen.” Näiden kahden kanssa juttu on luistanut erityisen hyvin, ja vaikka molempien Aimopolku on jo tullut päätökseen, on kaveruutemme jatkunut edelleen. Tokkopa lopputyönikään olisi valmistunut, jos tämä kaksikko ei olisi ollut kannustamassa ja auttamassa minua.

Itsekin jätän kohta Aimokoulun taakseni, mutta käsityöharrastukselleni se ei merkitse loppua. Päinvastoin, olen saanut Aimokoulusta hyvän pohjan jatkaa uusien kädentaitojen oppimista ja vanhojen hyödyntämistä. Saa nähdä, jos vaikka jonain päivänä palaisin juurilleni ja löytäisin itseni opettamasta käsitöitä.

Aino Pöykkö

Tammikuun kirjoittaja on hämeenlinnalainen ylioppilas ja visuaalisten taiteiden koulu Aimon pitkäaikainen oppilas.