Elämänkaari


Olen Heidi Rannisto-Jolma, syntynyt 1964 Helsingin maalaiskunnassa. Käsityöläisenä ja taiteilijana olen rakentelija ja töistäni tapaa tulla kolmiulotteisia. Tavallaan veistän villaa ja villaneulosta. Se on ollut todella monipuolinen tapa toteuttaa ajatuksiani – jotka usein lähtevät liikkeelle nimenomaan siitä, mitä materiaalista on mahdollista tehdä, kokeilujen kautta. Materiaali on lähtökohta. Pikku hiljaa mukaan on tullut myös muita materiaaleja, rautalankaa, koruja, puuta, kiviä – ehkä tänä päivänä voisin sanoa, että sekatekniikka on se tapa, jolla toteutan visioitani. Mutta perustassa on usein villa, huopa, huovutettu villaneulos.

Tänä päivänä olen sekatyöläinen ja yrittäjä, teen kaikenlaisia kieliin, käsityöhön, kulttuuriin ja taiteeseen liittyviä töitä.

Työ on nimeltään Elämänkaari. Se on ydintyö sarjassa nimeltä Satumaista – Siivet! Perusajatuksena on se, että synnymme tähän maailmaan puhtaina ja pehmeinä, avoimina ja huokoisina, kuin kaunis keveä kukka, ja kun vartemme kasvaa, niin sitä myöten alkaa kertyä kaikenlaista, kokemuksia, tunteita, määrittelyjä, odotuksia, hyvää ja pahaa. Mutta siellä pohjimmaisena, siellä on se meidän perimmäinen minämme, sellaisena kuin tähän maailmaan tulimme.

Tutustuin huovuttamiseen vuonna 1999 muuttaessani Etelä-Suomesta Pelloon, Tornionlaaksoon. Huovuttamisen kautta löysin itseni käsityöläisenä ja taiteilijana uudestaan. Tämä työ valmistui keväällä 2017. Lähes kahdenkymmenen vuoden aikana on tullut kokeiltua kaikenlaista. On kerääntynyt materiaaleja ja kokeilujen rippeitä. Työn materiaalina on villa, rautalanka, huopapallot ja –palaset, vuosien varrella kertyneistä kokeiluista syntyneitä ”odottamaan” jääneitä palasia. Kukan vaaleanpunainen villa oli hienon värinsä vuoksi tallessa useita vuosia odottamassa sopivaa työtä. Samoin terälehdet. Ajatus sai konkreettisen muodon alkuvuodesta ja työ valmistui nopeasti. Tämä työ on ollut esillä Pellon maaseutunäyttelyssä Pellon kuvataideseura ry:n näyttelyssä 7.−13.8.2017. Tällä hetkellä kukka on esillä yöpöydälläni, muistuttamassa minua siitä, että on tärkeää keskustella, mutta yhtä tärkeää on pysyä uskollisena itselleen, omalle ydinminälleen. Kuvassa tärkeänä pidän myös sitä, että siinä näkyvät varjot. Me jätämme myös jälkiä toisiimme, ihmisiin ympärillämme. Toivon, että jättämäni jäljet ovat keveitä ja herkkiä, ystävällisiä ja ymmärtäviä.


Heidi Rannisto-Jolma