Kukkaneule 2017


Suhteeni tekstiilikulttuuriin on syntynyt keskenään yhtyviä polkuja myöten. Näitä ovat käsitöiden tekeminen ja opetus sekä muodin tutkimus. Työelämäni alkupuolella ja uudelleen viimeisinä vuosina olin mm. neulonnan opettaja Helsingin yliopistossa käsityönopettajan koulutuksessa. Omissa käsitöissäni neulonta on tärkeä ja mieluisa muttei ainoa osa. Se nousee esiin varsinkin matkojen lähestyessä, sillä pitkillä lennoilla, junamatkoilla ja odotteluvaiheissa neulonta on parasta ajankulua. Kotona teen kaikenlaisia ompelutöitä: sisustustekstiilejä, vaatteita ja yhä useammin monen sukupolven tekstiilien korjaustöitä, kutakin tarpeen mukaan. Viimeisin työni on uudesta takkisilkistä ja anopin vanhasta hyväkuntoisesta minkinpalaturkista kokoamani sisäturkki.

Pidän yllä kontaktiani muodin historiaan mm. käymällä näyttelyissä eri puolilla Eurooppaa, viimeksi Pariisissa ja Lontoossa yhteensä neljässä näyttelyssä. Ensimmäinen näyttelyarvio, Dior – couturier du rêve, ilmestyi marraskuussa 2017 ja lisää tulee. Tutkimustakaan en ole jättänyt lopullisesti. Tekstiilikulttuuriseuran julkaisusarjassa ilmestyy pian Neulottua – Stickat: Ulla Berghin suunnittelemat neuleasut. Aiemmista julkaisuista on luettelo täällä.

Kukkaneule oli suunnitteilla vuosikausia, ei aktiivisesti mutta to-do-listalla. Joka kerta, kun viimeisinä työvuosinani kävin Menitassa Ratakadun ja Korkeavuorenkadun kulmassa hankkimassa näytelankoja opiskelijoille, jäin jumiin Rowan felted tweed lankojen ääreen. Oli ilman muuta selvää, että tuosta langasta pitäisi tehdä jotain, jossa voisi käyttää mahdollisimman monta väriä. (Kuva 1)

Vaikka pidän paljon kaikenlaisista elävistä kukista, vaatteissani kukat ovat harvinaisia. Menitassa esillä ollut osittain kukikas neule kyseisestä langasta johdatti ajatukset kukkaneuleeseen, tosin erilaiseen. Lisäksi haaveilukuvastona toimi Rowanin oma idealehti vuosien takaa. Siinä neuleet ja väriyhdistelmät ovat hurmaavia mutta eivät sellaisenaan omaan neulomiseeni soveltuvia. Minua ei ollenkaan nolottaisi tehdä jotain suoraan mallista, jos sopivan sattuisin näkemään ja osaisin lukea ohjetta. Tämä asia tuntuu käsityönopettajien keskuudessa olevan jonkinlainen tabu, kun luovuutta yritetään nähdä sielläkin, missä sitä ei ole tai missä se ei tuota iloa. Tässä neuleessa ei ole kyse opetuksesta eikä suuresta luovuudesta vaan ihan omasta neulomisen ilosta, johon sisältyy koko joukko itselleni soveltuvaa suunnittelua. Sovelsin Rowanin kuvioita joihinkin raitoihin ja värittelin uusia kuvioita omatekoista,1980-luvulta peräisin olevaa ruutupaperia käyttäen saadakseni omat ja lainatut aiheet sopivaan skaalaan. Toisin sanoen käytin jonkin verran aikaa siihen, että sain kuvioiden mallikerrat sopimaan tasan kappaleiden kuhunkin kohtaan. Tämä tosin tapahtui raita kerrallaan vain suurpiirteisen alustavan suunnitelman pohjalta. – Ja tosiaankin, väritän mielelläni ruutuja vanhaan tapaan. Yhtään sähköistä sovellusta en ole ladannut neuleita varten, sillä neulominen on hyvä tapa pysyä pois näppäimistön ja hiiren ääreltä. Tosin aluksi tulostan ruutupaperin siten, että ruutujen koko vastaa suunnilleen silmukkakokoa.

Olen erityisen ihastunut orvokkiraitaan, jota parantelin vielä jonkin verran kokeilun jälkeen. Kaikkia kuvioita – ja useita muita – neuloin kokeilutilkkuun, josta tuli lopulta noin 80 cm pitkä. (Kuva 2) Isojen raitojen väliin sijoitin yksinkertaiset kapeat kuvioraidat. Ne eivät herätä paljon huomiota kokonaisuudessa, mutta se on juuri tarkoituskin. Ne vain pehmentävät siirtymää leveästä raidasta toiseen, ja niiden avulla on mahdollista säädellä pituutta, mikä tulee parhaiten esille hihansuussa. (Kuva 3)

Kaavan piirsin omien vanhojen neuleideni pohjalta. Sen avulla näin suunnilleen, minkä levyisiä raitojen pitäisi missäkin kohdassa olla. Silmukoiden vähennykset ja lisäykset sijoitin huomaamattomasti ympäri kerrosta kukkaraidan ja kapean väliraidan rajakohtaan. Eri levyisissä hihoissa lisäykset ovat kuitenkin pääasiassa hihan sisäpuolella, jonne muodostuu vähän eri levyiset kuviot.

Tein vaatetta, samoin hihoja, pyöröneuleena kädenteille saakka, minkä jälkeen halkaisin neuleen edestä. Olin tietenkin ottanut huolittelua vaativat varat huomioon kuvioita suunnitellessani. Tähän saakka neuloin myös niin, että kuljetin vain kahta lankaa yhtä aikaa kerroksella, mikä on helpointa, olipa neuleessa sitten muuten miten monta väriä tahansa. Keltaisten kukkien ja orvokkien keskikohdissa on lisäväriä, mutta tein ne jälkikäteen neulalla ja langalla silmukoita jäljentäen.

Kädentien kohdalla on kaksi muita vaikeampaa raitaa. Ensinnäkin neuloin ne edestakaisin, jolloin lankoja oli kuljetettava myös nurjalla kerroksella. Lisäksi kummassakin raidassa on kohtia, joissa on enemmän kuin yksi väri kerroksella. Sinisissä kukissa on vielä kahta eri vivahdusta, vaikka ne eivät kuvissa selvästi erotukaan. Ne ovat myös ainoat kuviot, joissa mittasin langan kutakin kuviota varten erikseen. Kaikkialla muualla kuvioväri kulkee mukana koko kerroksen matkalla.

Viimeinen raita olalla on pienennetty sovellus alimmaisesta raidasta. Kuviot sijoittuvat eri kohtiin kuin alimmassa kuvioraidassa, jotta kuvio yltäisi mahdollisimman lähelle olkasaumaa siten, ettei pääntien kaari ei riko kuviota. Oman sommittelunsa vaati vielä ylimmän raidan muokkaaminen niin matalaksi, että siitä tuli miniatyyrikuvio hihan pyöriön huipulle. (kuvat 4 ja 5)

Etureunan ja pyöreän pääntien kaitaleet olen aloittanut ulkoreunasta ja ketjuvirkannut kiinni. Vaikka työn alla kulkevasta langasta virkkuukoukulla poimien saa erinomaisen siistin neuloksen ja kaitaleen rajakohdan, pidän luomisreunaa parempana kaitaleen ulkoreunana kuin päättöreunaa. Tämän lisäksi etuna on se, että kaitaleita on kevyempää neuloa, kun koko vaate ei ole käsissä. (Kuvat 6 ja 7)

Värejä neuloessani maltan kiertää langat keskenään kahden tai kolmen silmukan välein. Minusta sellainen kirjoneuleen nurja puoli, jossa ei ole pitkiä lankajuoksuja on paitsi käytännöllinen myös kaunis katsella. Joka kerta kun otan villatakin esiin, ihastelen nurjaa puolta ja ajattelen impressionistista maalaustaidetta, ennen kuin puen vaatteen ylleni. (Kuva 8)

Lankojahan jäi tietenkin yli paljon. Käytin osan niistä virkattuun kaulahuiviin, jossa väri vaihtuu joka kerroksella. Koska aloitin jokaisen kerroksen samasta suunnasta, huiviin jäi pääteltäviksi sama määrä langanpäitä kuin siinä on kerroksia, sillä virkkasin langanpäät piiloon vain kerroksen alussa. En pidä langanpäiden pujottelua neulalla työläänä vaan vaihteluna neulomiseen ja virkkaamiseen. Teen joka tapauksessa jotain muuta viihteellistä samaan aikaan. (Kuva 9)

Ritva Koskennurmi-Sivonen