HELMIKUU: TUNTEISTA TEHTY

Nukke saattaa herättää katsojassaan varsin syviäkin tunteita. Nukke voi saada myös valmistusprosessinsa aikana mukaansa monta muistoa. Ystäväperheeseeni syntyi reilut neljä vuotta sitten pikkuinen Viima-poika. Hän syntyi vakavasti sairaana. Elin läheltä perheen tuskaa ja toivoa hennon elämänlangan vahvistamiseksi. Samaan aikaan työpöydälläni alkoi savesta syntyä pojan hhmo. Tämä Viima-poikanukke syntyi kahden tyttönuken, Violan ja Vanamon, pikkuveljeksi.

En enää muista keneltä hän sai silmät, mutta suun piirteet muotoutuivat rakkaan ihmisen huulista. Huulista joista olin joutunut luopumaan.
Savesta muotoilluista osista, mallineista, valmistan kipsimuotit, joihin lopullisen nuken osat valetaan.
Tästä muotista on syntynyt monta Viimaa niin posliinista numeroituina valuina, kuin paperimassastakin. Taitavien oppilaitteni käsissä Viima on saanut monta hahmoa ja persoonallisuutta. Minulle tämä nukke muistuttaa hauraasta elämästä. Elämästä joka ei ole koskaan itsestäänselvyys. Pikku-Viiman elämänlanka katkesi parin kuukauden ikäisenä ja hän lähti loistavien revontulten matkaan sinne jonnekin.
Piitu Nykopp