Puvustus tanssiteokseen Anybody's Architecture: Some Body

Kirjoittaja: Sami Korhonen

Viidennen koekappaleen jälkeen alkaa usko loppua. Miten tämä ei vieläkään onnistunut? Olin etukäteen ajatellut selkeämuotoisen kaulurin olevan lähestulkoon läpihuutojuttu. Tämän puvustuksen konsepti on tilassa ja sen rajoittamisessa, muodoissa ja kontrasteissa. Ja nyt kauluri, jolla yritän rajata tilaa pään ympäriltä, tuo muotonsa puolesta mieleen lähinnä Barbapapan. Tanssijoiden pitäisi saada valmiit asut harjoituksiin viimeistään ylihuomenna. Tästä tulee pitkä yö.

Nimeni on Sami Korhonen ja olen vaatesuunnittelija. Valmistuin vuonna 2006 Brasilialaisesta FUMEC yliopistosta muotisuunnittelijaksi ja pian opintojen jälkeen palasin Eurooppaan ja valitsin asuinkaupungiksi Pariisin.

Jo opintojen aikaan keskityin työssäni lähinnä iltapukuihin ja mallistosuunnitteluun, mutta kaipasin jotain enemmän. Jotain, jossa uskaltaisin olla avoimempi ja vapaampi. Jotain, jossa kaupallisuuden merkitys olisi minimissään. Onnekseni tutustuinkin Pariisissa suomalaiseen teatteriohjaajaan Tiina Kaartamaan, jonka kautta päädyin tekemään puvustuksia teatteriin. Viime vuosina olen tehnyt puvustuksia myös erilaisiin performansseihin ja tanssiesityksiin. Kerron tässä niistä viimeisimmästä, joka oli Ismo Dance Companyn teos Anybody's Architecture: Some Body.

Koreografi Ismo-Pekka Heikinheimo oli luonut viisiosaisen teossarjan, jonka viimeisestä osasta oli nyt kyse. Tämän projektin koreografia olisi yhdistelmä kolmesta, jo aiemmin esitetystä sooloteoksesta. Suunnittelutyöni pohjana toimisivat videot näistä esityksistä.

Päätin kuitenkin olla katsomatta videoita ja suunnitella ensimmäiset versiot asuista pelkän konseptin perusteella. Näin sain suunnan ja jonkinlaisen pohjavireen varsinaisille asuille. Ismo-Pekka oli kertonut kyseisen teoksen käsittelevän vartalon arkkitehtuuria, rakennetta ja sen muodostamaa tilaa joko läsnä- tai poissaolollaan. Suunnittelin asut.

Edellisten koreografioiden videot nähtyäni muotokieli muuttui kuitenkin melko radikaalisti, vaikka konseptin luoma suunta säilyikin selkeänä. Nyt keskityin liikkeeseen. Halusin asujen tukevan tanssijan liikettä ja persoonaa. Teoksessa oli kolme tanssijaa, joilla jokaisella oli oman soolokoreografian luoma muotokieli. Halusin korostaa tätä pitäen samalla ryhmän yhtenäisenä.

Työn tein pääosin Pariisissa. Kaavoitin ja hankin materiaalit. Olin tarkasti ottamiini mittoihin niin luottavainen, että tein yhden asun lähes valmiiksi ja muutkin leikkasin jo varsinaisesta kankaasta ennen Suomeen saapumistani. Sovituksessa sain huokaista helpotuksesta sillä asut istuivat erinomaisesti. Ongelmana olikin lähinnä erilliset osat, kuten päähineet ja yhden asun tärkein elementti: Kauluri.

Tasan viikko ennen Taidehallissa esitettävää ensi-iltaa saavun kymmeneltä aamulla harjoituksiin viimeistellyt versiot asuista mukanani. Ihan kuin olisi vähän hiki, vaikka ulkona on vain hädin tuskin yli kaksikymmentä astetta lämmintä. Asut toimivat paremmin kuin osasin edes toivoa. Ja tämä kauluri opetti, että se on kuudes kerta, mikä toden sanoo.

Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla esityksestä oli hieno kritiikki, jonka otsikkona oli "Taidehalliin viedyn tanssiteoksen hätkähdyttävä puvustus tuntuu katsojasta siltä kuin olisi Pariisin muotiviikolla".