1800-luku: Koneellista ja käsintehtyä yhdistelevät pitsit

Teksti ja kuvat: Rinna Saramäki

Haave pitsikoneesta oli pitkään samanlainen mielikuvitusta kiihdyttävä mahdottomuus kuin haave kullan tekemisestä - olihan pitsi kalleimmillaan kullan arvoista painoltaan. 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa monikin keksijä koetteli kykyjään pitsiä tekevän laitteen keksimisessä, ja 1700-luvun loppuvuosina nähtiin joitain verkkomaisia koneella tehtyjä tekstiilejä. Mikään niistä ei ollut erityisen tyydyttävä - jotkin menettivät ryhtinsä jo kosteasta iltailmasta, toiset purkautuivat helposti - kunnes 1800-luvun alussa brittiläinen John Heathcoat kehitti ensimäisen tyllikoneen (bobbinet machine). Heathcoatin kone teki aluksi kuvioimatonta tylliä, joka vastasi käsintehtyä riittävän hyvin, ja valmistui kymmeniä kertoja nopeammin. Se pysyi ryhdissään pesujenkin jälkeen ainutlaatuisen kolmen lankajärjestelmän rakenteen ansiosta. Pian koneeseen kehitettiin lisäosia, jotka mahdollistivat kuvioiden lisäämisen, ja Heathcoatin jalanjäljissä kehitettiin monta uudenlaista pitsikonetta jäljittelemään kaikkia mahdollisia käsintehtyjä pitsitekniikoita.

Koneellista ja käsintehtyä myös yhdisteltiin: koneelliselle tyllipohjalle ommeltiin käsinnyplättyjä tai ommellun pitsin kuvioita (brysselinpitsi) tai sommiteltiin valmiita koristeellisia nauhoja kauniiksi kukkakiemuroiksi joko tyllipohjalle (princess lace) tai ilman pohjaa (battenberg). Näin pitsien hintaa saatiin alemmaksi ja tuli mahdolliseksi valmistaa kohtuullisessa ajassa esimerkiksi laajoja häähuntuja, runsaita röyhelöitä ja muita aiemmin lähinnä kuninkaallisten ja aatelisten pukeutumiseen kuuluneita pitsiasusteita myös keskiluokan kukkarolle sopivaan hintaan.