1900-luku - Pitsitehtaan mallikirja

Teksti ja kuvat: Rinna Saramäki

Suomeen ensimmäiset pitsikoneet hankittiin 1911 Vaasan pitsitehtaaseen. Kerralla hankittiin sekä pitsikangasta valmistavia hyvin monimutkaisia Leavers-koneita, että kapeita, korkeintaan noin 15 cm leveitä pitsinauhoja tuottavia saksalaisia Barmen-koneita. Barmen-koneet jäljittelevät jatkuvalankaista nyplättyä pitsiä niin uskollisesti, että yksinkertaisimmissa malleissa on mahdotonta sanoa onko pitsinauha tehty Barmen-koneella vai käsin. Malli syntyy vaihdettavilla reikäkorteilla, joita Vaasan pitsitehtaaseen tilattiin ainakin aluksi ulkomailta.

Muutaman vuoden sisään pitsitehtaita nousi muuallekin: Pietarsaareen, Tampereelle, Helsinkiin. Pitsinhimo oli 1900-luvun alussa kyltymätön ja menekki jatkui herkeämättömänä yli vuosisadan puolivälin. Pitsiä meni kilometrikaupalla, lakanoihin, alusvaatteisiin, pöytäliinojen reunoihin, verhoihin, sunnuntaiesiliinoihin, myöhemmin äitiyspakkauksien ainoaan pikku ylellisyyteen; vauvan kaularöyhelöön. Käsintehtyä arvostettiin, mutta oli koneellinen pitsi kuitenkin parempi kuin ei pitsiä lainkaan. Talvisodan jälkeen teolliset pitsit edustivat balanssia työtehon ja kauneudenkaipuun välillä – konepitsit eivät vaatineet tuntikausien uhraamista vaivalloiseen käsityöhön, mutta tyydyttivät karuissa oloissakin kukoistaneen kauneudenkaipuun.

Kuvateksti: Pietarsaarelaisen Anders Lassfolkin pitsitehtaan mallikirjan ajoittaminen on vaikeaa, sillä samoja mallikuvioita käytettiin vuosikymmeniä.

 1970-luvulla lakanapitsit menivät muodista kirjavakuvioisten pussilakanoiden myötä, ja samalla alkoi kotimaisen pitsiteollisuuden alamäki. 1990-luvulle mennessä tuotanto oli supistunut murto-osaan huippuvuosista ja isoimmat valmistajat lopettaneet. Pietarsaaren museon kokoelmissa on Barmen-pitsikone, joka on viimeksi ollut näytteillä 2017.