Kuukauden tekstiili 2013 - joulukuu
Poppana - nukeri - rököraanu
Joulukuun tekstiilit Talvikki Lausalan kokoelmista
Poppana lienee nykyisin suosituin nimi tekstiilille, joka kudotaan kangaspuissa kuten räsymatto, ja jota käytettiin makuualustana aluslakanan tapaan. Poppana-nimeä käytettiin Karjalassa, Hämeessä nukeria, ja Savosta löytyi rököraanu. Lähes jokaisessa maakunnassa on käytetty omaa, toisista hieman poikkeavaa nimeä.

Siihen aikaan, jolloin maalaistuvissa vielä nukuttiin lattialla olkien päällä, saatiin tämän alusraanun avulla oljetkin pysymään kasassa. Kun makuualustana alettiin käyttää patjoja, jäi poppanan käyttö pois ja se siirtyi vuoteessa kevyeksi kesäpeitoksi tai päiväpeitteeksi. Moniin muihin tarkoituksiin, esim vaatetustekstiiliksi, poppana löysi tiensä 1970-luvulla, ja on siitä lähtien ollut merkittävä materiaali ja vaihtoehto kaikille käsinkutojille. Poppanakangas kudotaan ohuemmaksi kuin räsymatto. Alkuaikojen vuodevaatteet olivat vaaleahkoja väriltään, mutta nykyiset sisustus- ja vaatetustekstiilit loistavat värikkäinä tarkoituksen ja muodinkin mukaan.



Kuvat: Maarit Lausala