Kuukauden tekstiili 2016 - maaliskuu

01.03.2016

KALLION KIRKON KIRKKOTEKSTIILIT  

Teksti ja kuvat: tekstiilitaiteilija Kaija Rastas

Arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema kirkko otettiin käyttöön v. 1912. Se on rakennettu graniitista 2000 milj. vuotta vanhan peruskallion päälle. Sain vuonna 2007 kirkon uusien kirkkotekstiilien suunnittelutehtävän.

Arkkitehtuurin kansallisromantiikka, jossa on myös jugendvaikutteita, on esillä tekstiileissä pystylinjoina ja hillittynä ornamentiikkana. Halusin suunnitella kirkkoon modernit tekstiilit, jotka ottavat huomioon jugendaikakauden pyrkimyksen kokonaistaideteokseen.

Kirkkotekstiileissä toistuvat kirkon seinämaalausten pehmeät sävyt. Seurakunnan taholta toivottiin, että tekstiilien kuvioinnissa olisi jotain vanhaa symboliikkaa Kallion kirkosta sekä kultalankaa. Tekstiilien tulisi olla juhlavat, mutta eivät loistokkaat, joka oli myös kirkon suunnittelulle asetettu lähtökohta.

Kallion kirkon ikkunaholvi.
Kallion kirkon ikkunaholvi.
Kirkon seinämaalauksia saarnastuolin takana.
Kirkon seinämaalauksia saarnastuolin takana.
Kivirikkokasvi.
Kivirikkokasvi.

Aloitin tutkimusmatkan tutustumalla Kallion kaupunginosan sekä Kallion kirkon historiaan. Keskeisiksi teemoiksi symboliikassa nousivat kallio, katu ja vesi. Kirpputorilta löysin vanhan postikortin, johon kuvattu kivirikkokasvi kykenee elämään pienissäkin kiven- ja kallion halkeamissa ja on Kristuksen ylösnousemuksen vertauskuva.

Maria Schwartzbergin v. 1912 suunnittelema kasukka (yksityiskohta).
Maria Schwartzbergin v. 1912 suunnittelema kasukka (yksityiskohta).

Kallion kirkossa on vanhoja arvokkaita kirkkotekstiilejä mm. Maria Schwartzbergin ja Lina Palmgrenin v.1912 suunnittelemat ja Suomen Käsityön Ystävissä valmistetut kasukat. Niiden kirjontatradition ja korkeatasoisen käsityön toivottiin siirtyvän uusiin kirkkotekstiileihin. Myös uudet tekstiilit valmistettiin Suomen Käsityön Ystävissä Helsingissä.

Tekstiilit valmistettiin kangaspuissa käsin kutoen ja kirjaillen. Niiden materiaalina on ohut hyvin laskeutuva kampavilla. Toteutin itse niihin yhdistettävät pienoistaidetekstiilit ompelu- ja helmikirjontatekniikoilla.

Taidekutoja Sanna Reinikainen kutomassa mallitilkkuja kaikkiin värisarjoihin.
Taidekutoja Sanna Reinikainen kutomassa mallitilkkuja kaikkiin värisarjoihin.
Mallitilkkuloimessa vihreän sarjan värejä ja pujotuspintoja.
Mallitilkkuloimessa vihreän sarjan värejä ja pujotuspintoja.
Valkoinen kasukka osittain kirjailtuna.
Valkoinen kasukka osittain kirjailtuna.
Ateljeeompelija Anitta Laakkonen.
Ateljeeompelija Anitta Laakkonen.
Ompelimossa ateljeeompelijat Kaija Hirvi ja Kaisa Sihvonen.
Ompelimossa ateljeeompelijat Kaija Hirvi ja Kaisa Sihvonen.
Punainen kirjaliina, yksityiskohta. Kuva Sirpa Päivinen.
Punainen kirjaliina, yksityiskohta. Kuva Sirpa Päivinen.

Punaisen sarjan tekstiilien kivimäinen pinta viittaa graniittiin, kallioon, jonka päälle kirkko on rakennettu. Kolmiulotteinen kulmakivi symbolisoi pysyvyyttä, katoamattomuutta ja turvallisuutta

Saarnastuolin kirjaliinat kuudessa liturgisessa värissä.
Saarnastuolin kirjaliinat kuudessa liturgisessa värissä.
Valkoinen kasukka. Kuva Sirpa Päivinen.
Valkoinen kasukka. Kuva Sirpa Päivinen.
Vihreä kirjaliina.
Vihreä kirjaliina.

Valkoisen kasukan symboleina ovat kivirikon kukat, vesi, risti sekä tie. Koska Kallion kirkko sijaitsee Helsingin pisimmän yhtenäisen katuosuuden päässä, kaikissa kasukoissa ja stolissa pystylinjat symbolisoivat katua, tietä.

Vihreän kirjaliinan lintu symbolisoi ylösnousemusta. Laakeripuun lehdet ja marjat symbolisoivat kasvua, toivoa sekä iankaikkista elämää. Ne yhdistyvät myös kirkon ikkunoiden laakeriseppeleisiin.

Vihreä, valkoinen ja sininen sarja.
Vihreä, valkoinen ja sininen sarja.

Uudet kirkkotekstiilit otettiin käyttöön juhlajumalanpalveluksessa 6.9.2009. Kallion kirkko täytti 100 vuotta v. 2012.

Tekstiilitaiteilija Raija Rastas: www.raijarastas.fi, www.finnishdesigners.fi

Share