Tekstiilikultturiseuran 55 vuotta

Seuran edellisen puheenjohtajan Anna-Mari Raunion 55-vuotisjuhlaseminaarissa Kulttuurikeskus Sofiassa 3.5.2025 pitämä puhe Tekstiilikulttuuriseuran historian käänteistä

Tekstiilikulttuuriseuran 55-vuotisjuhla Kulttuurikeskus Sofia 3.5.2025

Anna-Mari Raunio

Hyvä juhlaväki, hyvä 55-vuotias Tekstiilikulttuuriseura

Olemme tänään kokoontuneet juhlimaa jo komeasti keski-ikäistä Tekstiilikulttuuriseuraa. Jos ollaan tarkkoja, niin Seura on nyt lähes päivälleen 54 ja puolivuotias, koska Tekstiilikulttuuriseura - Sällskapet för textilkultur ry perustamiskokous pidettiin Helsingissä 2.11.1970. Yhdistysrekisteriin se oli merkitty kyllä jo alkuvuodesta.

Tekstiilikulttuuriseuran perustamiskokous tuolla päivämäärällä pidettiin Helsingin silloisen käsityönopettajaopiston tiloissa, ja pöytäkirjan mukaan läsnä on ollut 8 henkeä. Sattumaa tai ei, Seuran hallituksessa voi nykyään olla enintään juuri tuo 8 jäsentä.

Nämä tiedot ovat peräisin Seuran pöytäkirjoista, jotka on vuodesta 1970 vuoteen 1995 tallennettu Kansallisarkistoon. Siellä niitä on kaikkien muittenkin kiinnostuneiden mahdollista käydä lukemassa. Loput arkistosta lienevät Seuran nykyisen sihteerin Anu Kaukolan tarkassa tallessa?

Kävin tutkimassa arkistoa oman puheenjohtajakauteni aikaa, kun kiinnosti nähdä kertoisiko arkisto jotakin siitä mikä on ollut se eetos, jolla Seura on perustettu ja Seurassa toimittu. Kuten arvata saattaa, pöytäkirjoilla on rajoitteensa ja rivien väleihin jää paljon tulkittavaa.

Vaikka löysin oman nimeni vain vuoden 1990 20-vuotis juhlakokouksen osallistujista, jotenkin tuntui pöytäkirjoja lukiessa vähän kuin olisin käynyt läpi omaankin historiaani. Pöytäkirjoista löytyi paljon tuttuja nimiä ja tapahtumia, joilla on yhteyksiä omiin opiskelu- ja työvaiheisiin tekstiili- ja käsityöalalla. Seuralla on ollut aina tiivis suhde tekstiilityön, tai nyt taas käsityön, opettajiin ja -opetukseen. Siitä kertoo sekin, että perustamiskokous on pidetty Käsityönopettajaopiston suojissa, ja tänäänkin täällä sekä puhujina että osallistujina on tekstiiliopettajia.

Tänään juhlimme Tekstiilikulttuuriseuran viittäkymmentäviittä vuotta. Vaikka puheeni otsikko ehkä antaa niin ymmärtää, en käy läpi Seuran 55 vuoden historiaa yksityiskohtaisesti. En ole ollenkaan historioitsija, vaan ennemminkin ehkä jonkin sortin kulttuuritäti ja teen tässä joitakin nostoja ja havaintoja, siitä mihin kiinnitin huomiota kun luin pöytäkirjoja.

Minua kiinnosti katsoa millä syntysanoilla Tekstiilikulttuuriseuraa on perustettu. Perustamisasioikirjoissa Seuran tarkoitusta kuvataan näin:

"Seuran tarkoituksena on edistää tekstiilialan tutkimusta ja kehittämistä. Tätä varten se harjoittaa julkaisu- ja tiedotustoimintaa, pitää yhteyttä alan kotimaisiin ja ulkomaisiin tekstiilialan tutkimusta tekeviin laitoksiin ja seuroihin sekä järjestää kokouksia ja seminaareja, joissa käsitellään alan kysymyksiä."

Kun Seuran perustamista on alettu hahmotella, arvatenkin jo 1960-luvun lopulla, on tilanne ollut se, että tekstiilialalla ei ole ollut akateemisia toimijoita, ei käytännössä julkaisukanavia tai tutkimushankkeita. Tuolloin oli tapahtumassa vahvaa liikehdintää akateemisessa toimintaympäristössä. Suurta tutkinnonuudistusta valmisteltiin, ja se tarkoitti, että ammatillisia aloja, kuten opettajankoulutus, siirrettiin yliopistojen koulutuksesi. Ehkä yksi signaali on ollut myös se, että tekstiiliopettajia tukeva Aino Koti -säätiö oli vuonna 1966 muuttanut sääntöjään niin, että rahaston varoilla alettiin tukea tekstiilityönopettajien jatkokouluttautumista, joka myös ennakoi tulossaolevaa akateemista statusta. Tässä ideologisessa nosteessa, näin arvelen, on Seurankin hyvinkin akateemiset tavoitteet kirjattu.

Vaikka Seuran tavoitteet ovat olleet hyvinkin kunnianhimoisia, toiminta on alusta asti perustunut vapaaehtoisuuteen: kaikki toimihenkilöt ovat aina tehneet työnsä Seuran hyväksi oman toimen ohella. Näkymät ovat tuolloin olleet optimistisia, ja liekö ajateltu, että tarve antaa pontta ja ehkä lisätuntejakin vuorokausiin. En ole ihan varma pitääkö tätä ennakkoluulottomuutta ihailla vai pitää pähkähulluna – taidan tyytyä toteamaan, että selvästi suuren innostuksen vallassa on Seuran toimintaa aloitettu.

Perustamiskokouksen pöytäkirjan mukaan Seuralle on ollut muitakin nimivaihtoehtoja kuin Tekstiilikulttuuriseura, mutta tarina ei kerro mitä ne mahtoivat olla, eikä perusteluja valittuun nimeenkään ole kirjattu. Sen verran voi uumoilla, että yhdistyksen nimeämisellä Seuraksi on mahdollisesti tavoiteltu yhtäläisyyttä olemassa olevien lähialojen perinteisiin tutkimusalojen yhdistyksiin, kuten esimerkiksi Suomalais-Ugrilainen Seura ja Suomen kasvatustieteellinen Seura. Ainakin Tekstiilikulttuuriseuran tavoitteiden muotoilu on selvästi velkaa näiden yhdistysten tavoitteiden muotoilulle.

Seura lähti toteuttamaan tavoitteitaan välittömästi: vuonna 1970 julkaistiin Seuran julkaisusarjan ensimmäinen julkaisu, Maire Honkasen ja Pirkko Asikaisen – kumpikin perustajajäseniä – teos "Tekstiilien ja muun irtaimiston hankinnoista vastaperustettuihin koteihin." Julkaisussa käännetään katse tekstiilien käyttäjiin, joka oli uusi avaus tekstiilialan tutkimuksessa. Heti ensimmäisen julkaisun perään tuli toinen samojen tekijöiden tekstiilien käyttämistä ja valmistamista lapsiperheissä koskeva tutkimus. Näin Seura vastasi omaan huutoonsa julkaisukanavan luomisesta sellaiselle tutkimukselle, jolla ei toistaiseksi ollut foorumia. Sarjan ensimmäiset julkaisut olivat tärkeä lähde ja esimerkki monen vuosikerran opiskelijalle ja tutkijalle siitä, miten tutkimuskohteen voi rajata niin, että tuloksena on uutta tietoa tekstiileistä.

Tämän päivän termeillä näyttää siltä, että ajatus on ollut jonkinlaisesta T&K-yhteisöstä, joka veisi eteenpäin tekstiilien tutkimusta ja tutkimusten julkaisemista. Tuohon aikaan ei toki ole vielä tiedetty T&K:stä tai muusta innovaatio- ja kehittämissanastosta mitään. Tilannekuva on tämän päivän näkökulmasta ollut ihan oikea. Selvästi ihmistieteeseen perustuva tekstiilien, ja tekstiilikulttuurin, tutkimus puuttui käytännössä kokonaan. Sellaisesta tutkimuksesta, jolla on taiteellinen tai ammatillinen perusta, nähtiin ehkä jo unta, mutta kului vielä parikymmentä vuotta ennen kuin tutkimus taide- ja ammattikorkeakouluissa lähti liikkeelle.

Yksi merkkipaalu tekstiilien tutkimuksen laventumisessa on vuosi 1975, kun käsityönopettajan koulutuslinjalle perustettiin tekstiilikäsityön didaktiikan professuuri. Siitä kului vielä useampi vuosi siihen, että perustettiin suoraan tekstiilialan sisältöihin osoitettu tekstiiliopin professuuri, vuonna 1982. Professuurin opetusalaksi määriteltiin tuolloin käsityönä tehtävien tekstiilituotteiden suunnittelu- ja valmistusprosessit, joka on asemoinut tutkimusalan siihen puuttuvaan ihmistieteelliseen näkökulmaan.

Jotain tämän suuntaista Seuran perustamisasiakirjojen visiokin oli; akateeminen yhteisö, jossa Seura on mukana kehittämässä verkostoja ja julkaisemassa. Tekstiilikulttuuriseuran toiminta oli niin kiinteästi yhteydessä tekstiiliopettajan koulutukseen, että voinee ajatella sen akateemisen kehittymisen samalla toteuttavan myös Seuran perustamisen visiota akateemisesta yhteisöstä.

Tekstiilikulttuuriseurasta ei sitten kuitenkaan tullut tieteellistä seuraa. Pöytäkirjoissa näkyy, että mahdollisuuksia hakea Tieteellisten seurain valtuuskuntaan on harkittu ja tulkintani mukaan vuonna 1984 on hakemus sinne tehty. Hakemusta perusteltiin ennen muuta sillä, että valtuuskunnan jäsenenä Seuran olisi mahdollista saada rahoitusta esimerkiksi juuri julkaisutoimintaan.

Seuran julkaisusarjassa on kaikkiaan 9 nimikettä, viimeisin vielä muutaman vuoden takaa. Seuran olemassaolon aikana on julkaisemisen politiikka muuttunut oikeastaan täysin, myös akateemisessa ympäristössä. Nyt on eri alojen kansainvälisiä journaaleja , joissa tekstiilejä käsitteleviä artikkeleita voi saada julkaistuksi. Julkaiseminen on siirtynyt paljolti verkkoon ja myös omakustanteita on mahdollista tehdä. Akateemisen julkaisemisen painopiste on kansainvälisessä julkaisemisessa. Tekstiilejä koskeva tutkimusta tehdään eri näkökulmista ja eri tieteenaloilla. Käsitykseni on, että tekstiilien tutkimista ei tarvitse tänä päivänä perustella sen enempää kuin muutakaan akateemista tutkimusta. Mitään valtavirran tekemistä tekstiilien tutkiminen ei ole, eikä siitä sellaista varmaan tulekaan, mutta sillä on paikkansa akateemisessa ympäristössä. Taidekorkeakouluissa ja ammattikorkeakouluissa tehtävä tutkimus on vakiinnuttanut paikkansa ja merkityksensä tekstiilien tutkimuksen näkökulmasta. Tekstiilikulttuuriseuran julkaisusarja täytti kuitenkin niitä aukkoja, joita julkaisupolitiikassa on ollut.

Tekstiilin rooli on laventunut nähdäkseni myös taiteessa: tekstiilimateriaaleilla ja tekniikoilla taidetta tekevät tällä hetkellä kaikenlaiset taiteilijat. Tekstiilitaidetta näkee samoissa näyttelyissä muun visuaalisen taiteen joukossa, ja taiteilijat käyttävät tekstiilimateriaaleja ja -tekniikoita ilmaisunsa keinona. Toki myös tekstiilitaiteilijoilla on omia ja yhteisiä näyttelyjä, niin kuin toki pitääkin olla. kun haluaa seurata tekstiilikulttuuria taiteen kontekstissa, pitää katse pitää kohdistaa laajasti koko kenttään.

Maailma ja sen tapa toimia tekstiilien kanssa on muuttunut. Seuran tavoitteissa ja toiminnassa se näkyy niin, että julkaiseminen ja selvästi akateemiset tavoitteet ovat siirtyneet sivummalle.

Vaikka akateemiset tavoitteet sinänsä ovat sivummalla, Seuran perustamisen tavoitteista on kuitenkin jäänyt jälkiä tämän päivän toimintaan.

Tieteellisten seurojen toimintatavoista Tekstiilikulttuuriseura otti käytännön tai tavoitteen järjestää kerran kuussa jäsenkokouksen, jossa oli ohjelmana tutkimukseen perustuva esitelmä tekstiileistä. Pöytäkirjojen mukaan tämä tavoite toteutui käytännössä vaihtelevalla menestyksellä, mutta pyrkimys oli yli tieteenalojen rajojen lisätä tietämystä tekstiilistä ja tekstiileistä. Tämä alkuaikojen kuukausikokous on muotoutunut tämän ajan tavoitteeseen järjestää noin kerran kuukaudessa jäsentapaaminen. Esitelmiäkin on ohjelmassa aina joskus. Yhtälailla voi ajatella, että Seuran verkkosivuilla julkaistava kuukauden tekstiili on perua tästä tavoitteesta tarjota säännöllisesti tuoreita näkökulmia tekstiilistä.

Pöytäkirjoista näkyi, että vuonna 1992 on puhuttu ja valmisteltu Studia Generalia -luentosarjaa tekstiileistä, ja vuoden 1993 toimintasuunnitelmaan on kirjattu luentosarjan toteutus. Tarina ei kerro miten noiden suunnitelmien kävi, mutta Studia generalia -ajatuksessakin näkyy kaikuja siitä, että Seuran toiminnassa on haettu toimintamalleja tutkimusyhteisöjen tavasta popularisoida tietoa. Seuran papereissa näkyy, että on suunniteltu neljän luennon sarjaa, jossa aina kussakin kaksi asiantuntijaa alustaisi ja luennot olisivat dialogissa keskenään. Oikeastaan täsmälleen tällä ajatuksella nyt toteutetaan Seuran ja Helsingin työväenopiston yhteistyönä luentosarjaa, josta nyt tulevana syksynä alkaa jo huomattavan mones kierros. Kaikille avoin luentosarja kuuluu ajatukseen siitä, että tietoa ja näkemystä tekstiileistä on syytä avata kaikille.

Pöytäkirjoissa näkyy merkintöjä aika ajoin keskusteluista "alaosastojen" tai "sivukonttorien" perustamisesta jonnekin muualle ja muutenkin keskusteluissa välähtää aika ajoin toiveita avata toimintaa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Vuonna 1983 on ensimmäisen kerran suunniteltu retkiä, ja sen jälkeen on pyritty ainakin kerran vuodessa, joskus useamminkin, lähtemään kehä III ulkopuolelle retkelle jonnekin tekstiilinäkökulmasta kiinnostavaan kohteeseen. Eikä koskaan tietenkään tiedä, mihin tämä maailma on menossa, jos vaikka jossain vaiheessa olisikin edellytyksiä, toisin sanoen asialle riittävästi palavia ihmisiä, toiselle tai vaikka kolmannellekin Tekstiilikulttuuria viljelevälle seuralle.

Tekstiilikulttuuriseuran perustamisessa kirjattu tavoite tukea tekstiilialan kehitystä sai yhden muodon 20-vuotis juhlavuonna 1990, kun Seuralle perustettiin stipendirahasto. Stipendillä on voitu tukea alkuun vuosittain sittemmin joka toinen vuosi tekstiilialan hankkeita konkreetisti rahalla. Summa ei ole suuri, mutta sillä on voitu lykkiä eteenpäin nyt jo monta hyvää hanketta. Mahdollisuus jakaa taloudellista hyvää eteenpäin on mielestäni mahtava teko yhdistykseltä, jolla ei ollut perustamiseen pääomaa ja sisään tuleva raha ovat jäsenmaksut. Kertoo myös siitä, että Seuralla on ollut onnea siinä, että hallituksesta on aina löytynyt tarkkoja talouden hoitajia.

Tekstiilikulttuuri on muuttunut 55 vuoden aikana. Yksi asia, joka ei ole muuttunut on pöytäkirjoistakin näkyvä huolipuhe tekstiilin tulevaisuudesta ja tekstiilikulttuurista mahdollisesti katoavana kulttuuriperintönä.

On oltu huolissaan siitä, että kun "kasvava polvi jää vaille ohjausta koulussa, eikä kotikaan pysty itä enää kauaa antamaan, joutuu suomalainen tekstiilikulttuuri vähitellen rappiotilaan".

Muutettavat muuttaen tämä virke voisi olla oikeastaan miltä tahansa Seuran olemassaolon ajalta. Tämä lainaus on kuitenkin vuonna 1978 Tekstiilikulttuuriseuran järjestämässä Pellavan tila -keskustelutilaisuudessa. Ja vain vähän stilisoiden sama ajatus on vuonna 2025 tekstiilialan koulutusta koskevissa keskusteluissa.

Huolipuheella on siis vankka ja pitkä historia. Tekstiilikulttuuri ei ole ehtinyt rappeutua viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana, mutta se on selvästi muuttunut. Muutos on myös elävänä säilymisen edellytys. Pystyisimmekö välittämään tämän ajatuksen, huolipuheen sijaan, Seuran tulevaisuusperintönä kasvaville polville?

Tekstiilikulttuuriseuran nimessä on kolme osaa: tekstiilit, kulttuuri ja seura. Mitä on se seura, toisin sanoen ihmiset, joille Seuran seura on suunnattu?

Perustamisasiakirjassa sanotaan, että "jäseneksi Seuran hallitus voi hyväksyä jäsenyyttä hakeneen Suomen kansalaisen, joka toiminnallaan on edistänyt Seuran tarkoitusperiä." Käytännössä tämä on tarkoittanut jollakin tavalla tekstiilialan ammattilaista tai vähintään asiantuntijaa. Tämä on sopinut hyvin niihin Seuran toiminnan tavoitteisiin, jossa on ollut myös tämän päivän käsittein ammatillisen verkoston rakentaminen ja ylläpitäminen.

Vuonna 1984, ja pitää sanoa, että vasta, vuonna 1984 Seuran jäsenyys on avattu opiskelijoille, ja silloin kohdennus oli alaa opiskeleville. Enimmäkseen tämä ainakin alkuun tarkoitti tekstiilityön opettajaksi opiskelevia.

Myöhemmin Seuran jäsenyys on avattu niin sanotusti kaikille: vuonna 2021 vahvistetuissa säännöissä sanotaan yksinkertaisesti että "Seuran varsinaiseksi jäseneksi hallitus voi hyväksyä yksityisen henkilön, oikeuskelpoisen yhteisön ja säätiön". Seuran hallituksen ei enää tarvitse selvittää onko jäseneksi haluava jotenkin edistänyt Seuran tarkoitusperiä; riittää, että ihminen haluaa liittyä mukaan ja toivottavasti myös aktiivisesti olla mukana Seuran tekemisissä.

Jäsenyysmahdollisuuden avaaminen ei liene vaikuttanut toimintaan juuri mitenkään, mutta periaatteena muutos on suurempi. Kulttuurialalla tunnistetaan osallistava tai osallistumisen käänne, joka tarkoittaa sitä, että ihmisillä on oikeus osallistua ja kokea kuuluvansa itselleen merkitykselliseen tekemiseen. Tämä tarkoittaa myös kulttuuritoiminnan demokratiasta: kaikkien ääni on yhtä tärkeä kun mietitään esimerkiksi järjestön toimintaa. Tällä hetkellä emme tiedä jäsenistön taustoja, eikä mukana olemista ole pakko perustella muulla kuin mielenkiinnolla. Seuran jäsenkulttuuri on muuttunut saman suuntaisesti kuin kulttuuri käsite: toiminnan periaatteena nyt tarjota jäsenille mahdollisuus osallistua itselleen merkitykselliseen kulttuuriin.

Seuran nimeksi annettiin 55 vuotta sitten Tekstiilikulttuuriseura. Miksi tekstiilikulttuuri, miksei vaikkapa tekstiilitaide tai tekstiilikäsityö, tai tekstiiliseura, ihan ilman kulttuuria? Pöytäkirjoista tämä ei selviä, mutta arvaan: kulttuuri on ytimiään myöten jotain sellaista, jota nimenomaan ihmiset tekevät, viljelevät ja varjelevat, ja jos niin haluamme, kehittävät. Kulttuurin mukana Seuran toiminnan ytimeen tulevat ihmiset, ja toisin päin: ihmisten mukana tulee kulttuuri.

Pöytäkirjoista pystyy siis löytämään ainakin joitakin langanpäitä myös tämän päivän Tekstiilikulttuuriseuran toimintaan. Sieltä löytyy siemen kuukausittaisille jäsenilloille, syyskauden luentosarjalle, tekstiilialan hankkeita tukevalle stipendille, vuotuisille retkille ja kuukauden tekstiili -teksteille. Tämän päivän toimintakulttuuri on muotoutunut ideoista aina 55 vuoden takaa; tavoitteet ovat saaneet sellaisia muotoja, joita on ollut mahdollista toteuttaa ja ylläpitää. Tässä mielessä on ihan paikallaan, että Seuran nimessä on tuo kulttuuri: Seuralle on muotoutunut oma kulttuurinsa, jota se ylläpitää.

Tekstiilikulttuuriseuran perustamiskokouksessa silloin vuonna 1970 oli läsnä 8 henkilöä: Maire Honkanen, Pirkko Asikainen (sittemmin Anttila), Ruth Henriksson, Hilkka Janhonen, Marjatta Joutsenlahti, Marja-Sisko Paananen, Esteri Vapaa-Jää ja Marja Turto (sittemmin Anttila).

Näiden nimien sanominen on tärkeää ja paikallaan siksi, että niin 55 vuotta sitten kuin vuonna 2025 Seuran olemassaolo ja toiminnan jatkuvuus ja uudistuminen on kiinni ihmisistä. Kaikista niistä, jotka kokevat tekstiilit, kulttuurin ja tämän niitä ylläpitävän Seuran itselleen merkitykselliseksi.

Nostetaan malja meille kaikille, tekstiilille kulttuurille ja Seuralle!