EKSOOTTISET ELÄINKUIDUT – KASHMIR

Teksti ja kuvat: Teija Alanko 

Kashmirkuitua saadaan kymmenen tuhatta vuotta sitten nykyisen Iranin seudulla domestikoidusta kashmirvuohesta (Capra hircus ssp. laniger, kesyvuohen alalaji / Capra aegagrus ssp. hircus, villivuohen alalaji). Yhdestä, keskimäärin seitsemänvuotiaaksi elävästä vuohesta saadaan noin 100–150 grammaa alusvillaa vuodessa. Vuohen alusvilla, kashmir, on erittäin hienoa, pehmeää, kallista luksuskuitua. Kashmirista kehrätään sekä kampa- että karstalankoja, ja siitä valmistetut tekstiilit pehmeitä, lämpimiä ja laskeutuvia.

Kashmirkuidusta tekee arvokasta sen hienon laadun ohella kuiduntuotannon käsityövaltaisuus. Kuitu kammataan vuohista sekä lajiellaan värin ja laadun mukaan käsin. Kashmirvuohia ei siis yleensä keritä, vaan alusvilla kammataan talteen luontaiseen karvanlähtöaikaan keväisin, mutta Iranissa, Afganistanissa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa kasvatettavia vuohia kuitenkin myös keritään.

Maailman noin 25 000 tonnin vuotuisesta kashmirkuitumäärästä yli puolet tuottaa Kiina. Maailman toiseksi suurin kashmirin tuottaja on Mongolia, jonka perässä tulee Tiibet. Mongoliassa vuohien laidunalueet ovat laajentuneet aiemmin vapaille maa-alueille, sillä kashmirin kysynnän ennustetaan kasvavan. Paimentolaisyhteisöille kashmir on monesti ensisijainen tulonlähde, mutta se on myös yhteiskunnallisesti tärkeä osa maan kulttuuriperintöä.

Kashmirvuohien kasvattamisella on kuitenkin haittapuolia. Puolentoista miljoonan asukkaan Mongoliassa kashmirvuohia on lähes 25 miljoonaa. Arviolta noin 70 prosenttia Mongolian laidunnetusta maa-alueesta saattaa olla piloille kulutettua. Ylilaidunnuksen, ilmastonmuutoksen ja äärisäiden yhteisvaikutus on johtanut aavikoitumiseen. Vuohet kilpailevat tilasta ja ravinnosta alkuperäisen laiduntavan lajiston kanssa ja uhkaavat lajiston monimuotoisuutta. Paikoin vuohien laidunnus on haavoittanut ekosysteemejä, eikä laidunmaana toimiva ruohotasanko pysty enää ruokkimaan vuohia.

Globaaliin kashmirteollisuuteen toivotaan kestävän kehityksen mukaista kuidun tuotantoa. Sustainable Fibre Alliance -järjestön (SFA) mukaan laidunnus tulisi hoitaa paremmin, veden, energian ja hiilen kulutusta tulisi vähentää, ja eläinten hyvinvointi tulisi aina huomioida. Olisi myös tärkeää tukea kashmirteollisuudesta riippuvaisia yhteisöjä ja lisätä kuluttajien tietoisuutta kashmirin tuotantoon liittyvistä ympäristö- ja eettisistä ongelmista. Sertifikointia ja läpinäkyvyyttä globaaliin kashmirin arvoketjuun pitäisi lisätä. Tämä vaatii panostusta ja yhteistyötä yrittäjiltä, valtioilta, muotibrändeiltä, kuluttajilta ja ei-valtiollisilta organisaatioilta. Tuotannon negatiivisia ympäristövaikutuksia pyritään ehkäisemään ja eläinten hyvinvointia edistämään SFA-järjestön sertifikaatin ohella muilla vapaaehtoisilla sertifikaateilla, joita ovat The Good Cashmere Standard (GCS), Agronomeset Vétérinaires Sans Frontiers (AVSF), The Responsible Nomads (RN), ja The Wildlife Conservation Society (WCS).

Vaikka ison mittakaavan kashmirkuidun kasvatuksessa Mongoliassa ja Kiinassa on ekologisia ja eettisiä ongelmia, voi tämänkin tehdä myös toisin. Huomattavasti pienemmässä mittakaavassa, ympäristöä ja eläimiä kunnioittavasti tuotetun kashmirin hinta voi olla ostavalle kuluttajalle suurempi, mutta vaikutukset luonnolle, ihmisille ja vuohille parempia. Esimerkiksi Skotlannissa, Angusin Lunan Bayssa, laiduntaa onnellisia kashmirvuohia, joiden alkuperäinen tarkoitus ei edes ollut tuottaa luksuskuitua vaan toimia ympäristönhoitajina ja maaperän parantajina. Nyt ne antavat luonnonhoidollisen työnsä ohessa kammata turkistaan hienoa kuitua ihmisten käyttöön.

Skotlanti on ollut kuuluisa kashmirista valmistetuista tekstiileistään, mutta perinteisesti raaka-aine on tuotu Kiinasta, Mongoliasta ja Afganistanista. Skotlannissa kokeiltiin kotimaista kashmirin tuotantoa 1980-luvulla EU:n ja Skotlannin hallinnon rahoittamassa hankkeessa. Se pyrki rohkaisemaan skottilaisia lampureita kasvattamaan myös vuohia, kashmirin tuotannon ohella maanparannustarkoituksessa, sillä vuohet laiduntavat eri kasveja kuin lampaat ja syövät myös vieraslajeja. Parhaimmillaan noin sata tilallista oli mukana hankkeessa, kasvattaen 5000 vuohta ja tuottaen tuhat kiloa raakakashmiria vuodessa. Tilalliset saivat kuitenkin enemmän tuloja lampaistaan ja kashmirille oli vaikea löytää uusia markkinoita, niinpä vuohien kasvatus hiipui.

Nyt Skotlannissa on syntynyt uutta kashmirintuotantoa. Angusissa, Lunan Bay Farmilla kasvatetaan kashmirvuohia regeneratiivisin menetelmin. Tilalla laiduntava 135-päinen vuohilauma parantaa maaperän laatua ja elinvoimaa syömällä ohdakkeita, hierakoita ja vieraslajeja. Lunan Bay Farmin Jillian ja Neil McEwan ostivatkin ensimmäiset vuohensa hoitamaan maata. Nyt heidän pitkän tähtäimen suunnitelmansa on kasvattaa oman vuohilaumansa kokoa, laajentaa vuohien kasvatusta myös toisille tiloille sekä rakentaa yhteistoimintaa.

Kashmirvuohien alusvillan kasvuun vaikuttaa päivänpituus. Skotlannissa se alkaa päivänvalon vähenemiseen reagoiden kasvaa syyspäiväntasauksen aikoihin. Talvipäivänseisauksen aikaan alusvilla on pisimmillään. Siitä eteenpäin villan kasvu hidastuu ja hiipuu kokonaan helmikuun tietämillä. Keväällä vuohilla on karvanlähdönaika, jolloin ne kammataan hellävaraisesti ja arvokas, luonnollisesti irronnut kuitu kerätään talteen. Kashmirin kerääminen on työlästä ja aikaa vievää, yksi ihminen kampaa yhtä vuohta noin tunnin. Keritsimillä karvan keräisi kymmenessä minuutissa, mutta keritessä noin 70 prosenttia saaliista on karheaa päällysvillaa. Kammatessa puolet kerätystä villasta on käyttökelpoista raakakashmiria. Lunan Bay Farmin vuohet kammataan kahdesti kevään aikana. Kerätty kuitu kehrätään käsin käsityölangaksi ja toisinaan sitä kehrätään yhteen myös Angusissa kasvaneiden alpakoiden villan tai shetlanninlampaiden villan kanssa. Langan lisäksi McEwansit myyvät siitä käsinneulottuja myssyjä ja rannikkaita.

Globaali kashmirteollisuus on tänä päivänä miljardien arvoinen, mutta muotisuunnittelijat ovat aiempaa kiinnostuneempia vastuullisesti tuotetuista materiaaleista. Tekstiiliteollisuudella on kasvava tarve läpinäkyvimpiin tuotantoketjuihin, jotka priorisoivat ympäristöhyötyjä ja eläinten hyvinvointia. Jillian McEwan sanoo, että tekstiilit ovat läpikäymässä samaa prosessia kuin ruoka, ihmiset haluavat tietää, mistä ne tulevat. Pian sen jälkeen, kun heidän ensimmäiset 12 kashmirvuohtansa olivat saapuneet tilalle, muotisuunnittelija Stella McCartney otti yhteyttä kysyen saisiko ostaa heidän kashmiria käyttöönsä. Toistaiseksi McEwansit tuottavat vain pieniä määriä kashmiria. Kuitua on kerätty talteen muutaman vuoden ajan, ja nyt sitä on tarpeeksi pieneen mallistoon, joka tehdään Johnstons of Elgin -kutomoyrityksen kanssa. Juuri Johnstons of Elgin on toinen The Sustainable Fibre Alliance -järjestön ja sertifikaatin perustajajäsenistä.

Lähteet:

Gillmore, L. 2025. Rural Business. Goat Couture. Country Living May 2025: 102–108.

Hidden Scotland 2025. Shining lights: 10 of Scotland's most inspiring people and projects – Jillian McEwan, Lunan Bay Farm. Hidden Scotland Issue 10 Spring / Summer 2025: 32

Jiménez, R. & Scanlon, X. (Ed.) 2024. United Nations Convention to Combat Desertification. Fashion & Land: Unravelling the Environmental Impact of Fibres. UNCCD, Bonn.

Pylkkänen, K., Levón, S. & Kankkunen, E. 2021. Suomen Tekstiili & Muoti. Tekstiilikuituopas.

https://sustainablefibre.org/, viitattu 28.5.2025