Kuukauden tekstiili 2018 - huhtikuu

01.04.2018

Suunnittelun ja ilmaisun opettaminen

Kirjoittaja: Tupu Mentu

Opetan aikuisia Helsingin työväenopistossa ja vastaan toisen opettajan kanssa siellä järjestettävistä aikuisten taiteen perusopetuksen käsityön opintokokonaisuuksista. Ajattelen käsityön olevan väline erilaisten tavoitteiden saavuttamiseen, oli sitten kyseessä persoonallisen t-paidan painaminen tai ilmaisullisen teoksen toteuttaminen. Aikuisen omat tavoitteet määrittelevät hänen näkökulmansa ja haasteensa. Opetan tekniikan lisäksi aina myös töiden ideointia, suunnittelua ja osalla kursseista myös omaa ilmaisua ja ns. taidekäsityötä.
Teen paljon kokeiluja ja testaan ideoitani sekä opetukseen että omiin töihini. Nautin siitä. Koen opetuksen olevan pitkälti vuorovaikutuksellista; innostan opiskelijoita ja innostun itse. Pyrin haastamaan sekä heitä että itseäni syventämään, soveltamaan ja etsimään ratkaisuja.

Ideoita ja vaikutteita voi hakea erilaisista lähteistä ja muilta tekijöiltä, mutta oman soveltamisen ja itsenäisen suunnittelun kautta töihin tulee toisenlainen merkitys. On myös syytä kertoa opiskelijoille ja katsojille, jos vaikutteita on saatu ja mistä ne ovat peräisin.