Kuukauden tekstiili 2018 - tammikuu

02.01.2018

Elämäni linnut ja Reinikainen ja poika

Kirjoittaja: Tupu Mentu

Valmistuin käsityönopettajaksi (KM) 1989 Helsingin yliopistosta. Olen toiminut askartelunohjaajana Lastenklinikalla, ollut tuotesuunnittelijana Nepalissa, kouluttanut lastentarhan- ja luokanopettajia ja tehnyt kaksi käsityökirjaa ystävieni Tiina Mikkelän ja Ulla Paakkunaisen kanssa. Väliin on mahtunut omia projekteja ja haaveita taiteellisesta työskentelystä. Tällä hetkellä opetan aikuisia Helsingin työväenopistossa ja työhön liittyvällä vuorovaikutuksella on merkitystä myös omaan, henkilökohtaiseen työskentelyyni. Käsityö on minulle sekä ammatti että itseilmaisun väline. Kerron kevään mittaan työskentelystäni muutamasta näkökulmasta.

Tupu Mentu ja naapurin viljapelto. Kuva Sakari Mentu.
Tupu Mentu ja naapurin viljapelto. Kuva Sakari Mentu.

Olen vuosien mittaan osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin ja pitänyt yhden oman näyttelyn. Syksyllä 2017 otin osaa Taitoliiton koordinoimaan PISTOT -näyttelyn teoshakuun. Näyttelyyn tuli yhteensä 172 teosehdotusta 75 taiteilijalta ja siinä esitellään tämänhetkisiä taiteellisen ja luovan käsityön tuloksia. Mukana olevat teokset valitsi kuva- ja tekstiilitaiteilija Ulla Pohjola. Arvosteluperusteina olivat aiheen oma-peräinen tulkinta, idean tuoreus sekä ilmaisuvoimainen toteutus. Näyttelyssä on teoksia 30 taiteilijalta – henkilökohtaisesti olen erityisen iloinen siitä, että esillä on teokset myös kahdelta lahjakkaalta entiseltä opiskelijaltani. Esittelen tässä yhteydessä näyttelyyn esille tulevat teokseni. Näyttely on esillä 13.1.–24.2.2018 CraftCornerissa (Eteläesplanadi 4, Helsinki).

Olen kotoisin maalta, pieneltä kylältä. Pikkutyttöinä hoidimme ystäväni Päivin kanssa joskus kesäisin loukkaantuneita pikkulintuja äiti-Siirin vanhassa pyykkikorissa. Tunnen edelleen käsissäni lintujen hauraan vartalon ja hätääntyneet liikkeet. Muutamia vuosia sitten hankimme mieheni kanssa talon maalta ja linnut tulivat tavallaan uudelleen elämääni. Olen painanut, värjännyt ja kirjonut näitä kokemuksia esille tulevaan teossarjaan.

Villan muovautuvuus ja huovutuksen monipuolisuus jaksavat edelleen inspiroida ja ihmetyttää minua. Kevään 2016 tein huovuttaen ja kirjoen Lajinsa viimeiset -teossarjaa kesänäyttelyyn Mikkeliin. Tavoitteenani oli outous, leikillisyys ja huumori – vaikka taustalla on myös huoli luonnon monimuotoisuuden häviämisestä.

Reinikainen ja poika, 2016. Osa teossarjasta Lajinsa viimeiset. Kuva Sakari Mentu
Reinikainen ja poika, 2016. Osa teossarjasta Lajinsa viimeiset. Kuva Sakari Mentu