Kuukauden tekstiili 2019 - maaliskuu

01.03.2019

Neuleet puvustuksissa

Kirjoittaja: Riitta Raunio

Neuleet ovat aina kiinnostaneet minua näyttämöpuvustuksessa. Olen useissa näytelmäpuvustuksissa suunnitellut

neulottuja vaatekappaleita (Kastanjan uni), muokannut vanhoja neuloksia (Mistä pingviinit tulevat), värjännyt ja tilkuttanut vanhoja neuleita (Oi ihana Panama) ja uudistanut vanhoja neuleita esimerkiksi kirjomalla (Pässi).

PÄSSI, ensi-ilta 26.1.2019

Sirkku Peltolan kirjoittamassa uutuusnäytelmässä Pässi halusin käyttää puvustuksessa villalangasta neulottuja vaatteita ja luonnonharmaita värejä roolihenkilöiden puvustuksessa, kuten näytelmän nimikin jo vihjaa.Esimerkkinä pukuluonnos ja julistekuva roolihenkilöstä Anita Ailio näytelmästä Pässi, vanha yksivärinen villatakki, johon on kirjailtu eri tekniikoilla värikkäitä kukkia.

Anita Ailio (Sohvi Roininen). Pukuluonnos Riitta Eaunio, kuva Ia Samoil.
Anita Ailio (Sohvi Roininen). Pukuluonnos Riitta Eaunio, kuva Ia Samoil.

Itseoikeutetusti näytelmän nimihenkilöllä, Kainuun harmas Pässillä Jokella, on yllään vaaleanharmaa perinnevillapaita, jossa on napitus olalla, ja päässään lampaankarvareuhka, jonka korvallisiin on ommeltu lampaan korvamerkit.

Jokke, Kainuun harmas –rotua oleva pässi ( Esko Vatula). Rajattu julistekuva näytelmästä Pässi. Kuva Ia Samoil.

MISTÄ PINGVIINIT TULEVAT, ensi-ilta 27.2.2009

Lastennäytelmässä Mistä pingviinit tulevat suunnittelin pingviinille topatun henkselimekon vaaleasta neuloksesta jafrakkimallisen villapaidan mustasta neulevillatakista. Lisäksi lentäjänlakki ja –lasit ja jalkaan räpylämäiset oranssit mokkatossut, joissa sormikkaan tapaan ommellut varpaat.

Pingviini (Miia Maaranen). Pukuluonnos Riitta Raunio, kuva Ia Samoil.
Pingviini (Miia Maaranen). Pukuluonnos Riitta Raunio, kuva Ia Samoil.

OI IHANA PANAMA, ensi-ilta 21.4.2017

Tiikerin asun materiaalit on kirppareilta hankittuja neuleita, joista vaaleat värjäsin keltaisen sävyillä. Kaitaleet ommeltiin yhteen laakasaumoin, jolloin neuleet purkautuvat pesuissa tiikerin turkiksi. Häntä on pidennetty hupun hiippa.

Tiikerin pukuluonnos (Riitta Raunio) sekä Riitta Raunion laatima peli Oi ihana Panama -näytelmän katsojille kahvioon, jotta lasten aika kului paremmin näytelmän alkamista odotellessa.
Tiikerin pukuluonnos (Riitta Raunio) sekä Riitta Raunion laatima peli Oi ihana Panama -näytelmän katsojille kahvioon, jotta lasten aika kului paremmin näytelmän alkamista odotellessa.

Vera Veiskola ja Heidi Syrjäkarikuva näytelmässä Oi ihana Panama. Kuva Ia Samoil.
Vera Veiskola ja Heidi Syrjäkarikuva näytelmässä Oi ihana Panama. Kuva Ia Samoil.

KASTANJAN UNI, ensi-ilta 6.4.1989

Kastanjan uni -näytelmän kissan, possun ja hanhen kokohaalarit neulottiin puvustossa käsin. Tuolloin arkistoon otettiin mustavalkoiset kuvat. Kuvassa ylhäältä Irma Martinkauppi, Hannes Lukinmaa ja Uula Laakso. Kuva Teijo Määttänen.