Huivipuu

Helmikuun kirjoittaja on artesaani ja käsityötieteilijä Helena Hämäläinen, joka työskentelee museoalalla.

Helmikuun tekstiili on opinnäytetyöni nimeltään Huivipuu vuodelta 2007. Käsityöt ovat kuuluneet elämääni aina, joten lukion jälkeen halusin opiskella artesaaniksi. Pääsykoehaastattelussa sanoin, että haluan oppia tekemään asioita alusta lähtien, ja pääsin sisään Saamelaisalueen koulutuskeskukseen. Se oli kyvä koulu ihmiselle, jota kiinnosti vähän kaikki. Ensimmäisenä vuonna opiskeltiin kursseja kaikista opintolinjoista luu- ja sarvitöistä jalometalleihin. Kaikkea oli kiinnostavaa kokeilla, mutta opin, että minun materiaalini on jo lapsuudesta tutut tekstiilit. Tekstiili- ja vaatetusopinnoissakin pääsi tekemään vähän kaikkea peruskaavoista perinteisiin saamelaisiin nahka- ja turkistöihin. Kaikkein omimmalta tuntui kudonta.

Kudontakurssi alkoi siitä, että luokka pystytettiin yhteisvoimin täyteen kangaspuita ja jokainen loi oman loimensa. Ensimmäinen kudonnainen oli pellavapyyheliina, joka kostui jo kutoessa tuskan hiestä ja kyyneleistä, mutta sen jälkeen kaikki muut materiaalit tuntuivat helppoilta. Kun tuli aika valita opinnäytetyön aihe, valitsin kudonnan ja värjäämisen. Työ koostui viidestä huivista ja näytekansiosta. Tein kaksi eri loimea ja useita värjäyksiä. Kapeaan loimeen tein kokeilut näytekansiota varten ja kudoin kolme kaulahuivia, joissa jokaisessa on eri sidos. Leveämpään loimeen kudoin kaksi pientä neliönmuotoista huivia, joista toisen loimeen värjäsin ruutukuvion ja toiseen satunnaisia kuvioita sekä loimeen että kuteeseen. Nyt toppuuttelisin nuorta itseäni. Työ on aivan liian laaja, vähempikin riittää. Jollain tavalla kuitenkin tunnistan näin jälkeenpäin itselleni tyypillisen toimintatavan. Halusin ottaa asian haltuun, tässä tapauksessa kudonnan eri työvaiheet ja värjäyksen mahdollisuudet. Olin innostunut. Itseasiassa niin kovasti, että valmistuttuani tekstiili- ja vaatetusalan artesaaniksi hakeuduin opiskelemaan kudontaa Oulun seudun ammattiopistoon.

Olen antanut yhden opinnäytetyöhön kuuluneen huivin lahjaksi, mutta muita ei ole juuri käytetty. En oikein tiedä miksi. Kun otin nämä huivit pitkästä aikaa esille tätä kirjoitusta varten, tunsin ihmetystä siitä, että olen tosiaan tehnyt ne. Se tuntuu ihan toiselta elämältä. Nyt en ole vuosikausiin kutonut ja olen monta kertaa meinannut luopua käyttämättömistä, varastossa olevista kangaspuistakin. En ole vielä tohtinut, koska se olisi viimeinen niitti sille, että olin kerran kutoja, mutta en ole enää, enkä tiedä miten siihen pitäisi suhtautua.

Kuvat Helena Hämäläinen