Kuukauden tekstiili 2021 - syyskuu

01.09.2021

Pyyhkeet ja kaitaliina

Kirjoittaja: suunnittelija Midori Tsunoi

Olen Midori Tsunoi, kotoisin Japanista mutta asun ja työskentelen Helsingissä. Minun taustani on maalaustaidetta, kudontaa, käsityötä ja muotoilua. Opiskelin kudontaa Wetterhoffilla Hämeenlinnassa 1990-1993. Valmistuin Taiteen maisteriksi 2008 Aalto yliopistosta Taiteen ja suunnittelun korkeakoulusta. Olen työskennellyt freelancersuunnittelijana vuodesta 1998 ja perustin omaa nimeäni kantavan tuotemerkin 2014. Minulle materiaalit ovat yksi tärkeä inspiraation lähde, erityisesti langat. Toteutan ideoita neulomalla, kutomalla kankaiksi tai kirjomalla. Tarjoan näitä ideoita yrityksille. Teen myös uniikkitöitä itse käsin.

Joskus 2000-luvun alussa innostuin kirppareista ja kesämarkkinoista. Tavoitteena oli saada tiettyjä Arabian ja Iittalan antiikkeja. Löysin silloin tällöin käsinkehrättyjä pellavalankoja, joskus ihan pieniä palloja mutta joskus kassillinen vyyhti. Hinta oli yleensä uskomattoman halpa. Olen itse kehrännyt villalankaa aikoinaan, joten tunnistin heti, että se on käsinkehrätty lanka ja tiedän, kuinka paljon siinä on töitä sen eteen. En voinut jättää niitä, kun tiedän, että se on äärettömän arvokas tavara. Ostelin pikku hiljaa aina, kun sellaiset tulivat eteen. Langat ovat kerääntyneet työhuoneelle pikku hiljaa.. Vein osan niistä Japaniin, kun kävin kotona ja annoin ystäville, jotka kutovat kankaita. Säilytin myös itselleni ja ajattelin tehdä joskus jotain … mutta en tiennyt, mitä tekisin.

Muutos tuli, kun kohtasin yhden myynti-ilmoituksen. Merja-Myyjä kirjoitti tuote-esittelyssä, että hän kylvi siemeniä ja kasvatti itse pellavaa ja kävi kaikkia työvaiheita korjuusta lankoihin. Hänen mummonsa neuvoi kaiken. Se oli koko perheen projekti. Hän on kutonut monta metriä verhoja niistä itse kasvattamista ja kehräämistä langoista, mutta lankoja jäi silti, päätti myydä eteen päin. Minä olen kohdannut siihen.

Se Juttu, että tiedän kuka kehräsi niitä lankoja, nosti langan arvoa ja minun oli pakko saada niitä. Merja lähetti minulle perhekuvia, jotka on dokumentoitu sen pellava-projektista. Ne olivat inspiroiva. Minulle syntyi monta ideaa ja mielikuvia hetkessä, mitä haluan tehdä niistä langoista.

Sain lankoja. Kokeilin ja tunnistin, että Merjan langat olivat haastavaa loimeksi. Päätin aloittaa työt niistä langoista, jotka ovat odottaneet jo monta vuotta. Halusin tehdä kankaita käsinkehrätyistä pellavalangoista nyt ja heti.Sidos olisi hyvin yksinkertainen, koska käsinkehrätty lanka on vahva ja persoonallinen ja haluan hyödyntää sen ominaisuuksia. Silti sidos ei ole palttina ehkä toimikas, että langat saavat tilaa ja osaa hengittää. Tiheys olisi hieman väljää, että ei tapa langan ominaisuutta.Tein muutama koepaloja ja valitsin kärkitoimikasta. Lanka oli sopivasti luja, että se kesti loimeksi.Tein pyyhkeitä osasta ja loput kaitaliinaksi. Pyyhkeet ovat henkilökohtaisia, tein siksi reunoille väriraitaa, että jokainen tunnistaa oman pyyhkeensä. Tein pienikokoiseksi, koska pyyhkeet ovat käsinpestäviä ainakin alussa, etteivät lyhyet kuidut ja päistäreet sotke muita pyykkejä.

Tämä pyyhe on minun lempipyyhe tällä hetkellä. Tuntuu joka kerta aivan ihanalta, kun kuivaan käsin. Osa Merjan langoista on käsitelty ja aloin kutoa kokeeksi. Haluan valmistaa sellaisia töitä, jotka muistuttavat hänen perheestänsä.