Huipil naisten pusero, Guatemala

Indigoväriä saadaan noin 50:stä eri kasvista, joista tunnetuin on ehkä Indigofera tinctoria. Indigovärjäystä on tehty Intiassa, Indonesiassa, Japanissa, Afrikassa, Keski- ja Väli-Amerikassa.

Batiikki eli kuvanesto vahalla Jaavalla

Ikat on Kaakkois-Aasiassa laajalti käytetty kuviontitapa ja se on ollut yleinen jo vuosisatojen ajan. Loimi-ikatissa sidotaan pingoitettuihin loimilankoihin väriä estävä materiaali haluttujen kuvioiden mukaisesti 3-8 loimilankaa kerrallaan. Loimi värjätään ja kutominen voi alkaa.

Traditionaalinen pukeutuminen on Japanissa tarkkaan säädelty. Kimonokangas on n. 30 cm leveä. Takaosa muodostuu kahdesta, etukappale 1½ kankaan leveydestä. Kimono on pitkä, lähes parimetrinen. Hihojen pituus vaihtelee. Nuoren tytön hihat ovat pitkät jopa metrin mittaiset.

Pulcharikirjonta peittää laakapistomaisin pistoin pohjakankaan pinnan. Työ ommellaan nurjalta puolelta ja vain kääntökohdat jäävät sinne näkyviin. Kirjontatavasta käytetään myös nimeä Bagh. Kuviot ovat yleensä geometrisia, kukkakuvioitakin on.

Pohjois-Thaimaan kaitalekirjonta

Itä-Nepalin eristyneissä vuoristokylissä elää limbu- ja rai-heimojen keskuudessa uskomaton kirjontataide. Alun perin dhakakankaita on kudottu miesten topi-hattuja varten. Kankaan (18 cm x 70 cm) kutominen saattoi vaatia kolme päivää. Leveämmät kankaat on tarkoitettu huiveiksi tai puseroiksi. Koshi Hill Rural Development Scheme on auttanut taidon...

Sana tuo ensimmäisenä mieleen ruskeasävyisen villashaalin, joka teollisuustuotteena levisi brittiläisenä Paisley-shaalina yli Euroopan 1810-luvulla. Se esikuvana oli samantyylinen kymmenistä jopa sadasta yhteenommellusta kudotusta osasesta koottu Intian Kashmirvaltiossa valmistettu shaali. Tämän shaalin reunoissa saattoi olla kirjontaa.