Blogi

Blogi

Tekstiilit ovat tapani maalata. Käsittelen värejä samalla tavalla kuin öljyvärimaalari; tämä lisää punaista maalia, minä punaista kangasta ja lankaa teokseen. Materiaali antaa teokselle mielenkiintoisen struktuurin. Pieni lanka on jo itse kolmiulotteinen, langassa on kierre, kiilto ja vahva väri. Teokset ovat maalauksia ompelukoneella ja uniikkia...

Tuota kysymystä olen miettinyt monen projektin kohdalla ja taas kerran näitä sarjan juttuja kirjoittaessani. Rehellisesti sanottuna tärkein syy on käsillä työskentelystä nauttiminen ja halu ilmaista itseään. Välillä tuntuu, että joku päässä liikkunut asia tai tunne välittyy työhön tai teokseen, välillä asiat latistuvat toistoksi tai katoavat...

Hankimme mieheni kanssa kesäpaikan Mikkelistä vuonna 2009 ja olemme hiljalleen korjanneet entistä Vuolingon asemaa vapaa-ajan asunnoksi. Asemarakennuksessa on n. 30 neliön makasiini, johon on nyt tulossa neljäs kesänäyttely. Näyttelyt ovat olleet aiheiltaan ja sisällöiltään erilaisia; olen esitellyt siellä omaa työskentelyäni, mutta esimerkiksi...

Halu käyttää tekstiilin keinoja omaan ilmaisuun oli herännyt jo opintojen aikana, vaikka valmistuinkin käsityönopettajaksi. Olin 1990-luvun alussa tehnyt pitkän sijaisuuden Helsingin yliopistossa ja ystävystynyt siellä samoin sijaisena olleeseen Maija Eskoon. Inspiroivan työtoverin energia ja kannustus on ollut merkittävä tekijä projekteissani....